Kitin ja Martin 4T videopodcast, kausi 1, 4 jakso

Posted on December 4, 2025 by Kiti Müller

Neurologin työ sairaalassa ja lääketieteen kehitys

Tämän jakson vieraana on HUS Neurokeskuksen toimialajohtaja, neurologi Nina Forss. ”Oletko nähnyt, kuinka ilmakallokuvaus tehdään”, kysyin häneltä. ”En ole nähnyt, vain kuullut tästä pahamaineisesta toimenpiteestä.” Ymmärrettävää. Minä valmistuin lääkäriksi 1979, Nina 1990-luvun alussa. Lääketieteellisten uusien kuvantamismenetelmien kehitys eteni 1980-luvulla ja pääsi kunnolla vauhtiin 1990-luvulla. 

Onneksi ilmakallokuvaukset ovat historiaa

Muistan elävästi tunnelman 1970-luvun lääkäreiden kokouksessa. Vaikeasti sairaan potilaan oireiden syy oli epäselvä. Aivoleikkauksella syy voisi ehkä selvitä. Potilas ei ehkä selviä leikkauksesta. Tehdäänkö ensin ilmakallokuvaus, joka ei suinkaan ole vailla riskejä. Ihmisaivot kelluvat aivo-selkäydinnesteessä, jota voi verrata autojen turvatyynyihin. Neste vaimentaa päähän kohdistuvien iskujen vaikutusta aivoihin. Ilman sitä aivot osuisivat kovaan luiseen kalloon iskun yhteydessä. Toimenpiteessä selkäydinnestettä poistettiin lannepistolla. Tilalle ruiskutetiin ilmaa tai kaasua, joka nousi aivokammioihin ja aivonesteeseen. Sen avulla voitiin saada jotain lisätietoa aivoista.  Sen hyötyä ja riskejä pohdittiin pitkään. Kaikki potilaat saivat kovan päänsäryn. Toimenpiteestä voi seurata vakavia jälkiseurauksia: aivokalvontulehdus, verenvuoto aivoihin, aivopaineen nousu, kouristuskohtaukset, hermokudoksen vauriot. Potilas saattoi myös kuolla toimenpiteen jälkeen.

Tänä päivänä tietokonetomografia (TT), magneettikuvaus (MRI) ja aivojen aineenvaihduntaa selvittävät PET tutkimukset sekä koko aivoalueen hermoverkkojen reaaliaikaista toimintaa rekisteröivä EEG eli enkefalografia sekä MEG eli magnetoenkefalografia avanneet aivan uudet mahdollisuudet ymmärtää aivojen toimintaa, tutkia ja hoitaa potilasta. Nina itse tutkii erityisesti sitä, miten aivojen korjausmekanismit toimivat aivokudosvaurion jälkeen. Hän on myös pilotoinut ihmisen mukana kulkevia langattomia mittausmenetelmiä.

”Soisin, että ihmiset pitäisivät aivojaan hyvänä. Olen nöyrän hämmentynyt siitä, miten monipuolinen systeemi sinne on rakennettu,” toteaa Nina.

Nina on sairaalassa työskennellyt erityisesti päivystysalueella ja teho-osastojen konsulttina. Nykyään hän on HUS Neurokeskuksen toimialajohtaja. Tässä työssä hänellä on näköalapaikka sairaalatyön muuttumiseen ja lääketieteen kehitykseen yli 30 vuoden ajalta.

Aivoinfarktien liuotushoito ja telestroke etäkonsultaatiot

Aivoinfarkti on esimerkki sairaudesta, joka ilmaantuu usein yhtäkkiä, ja aiheuttaa tavallisimmin toispuoleisia raajahalvausoireita, eriasteisia puhevaikeuksia ja aivojen tiedonkäsittelyn ongelmia. Kun itse 1980-luvulla erikoistuin neurologiaan, vuodeosastolla oli useimmiten aivoinfarkti-potilailta, joiden kuntoutuminen oli hidasta ja usein epätäydellistä.

Aivokuvantamismenetelmien ja aivoveritulpan uusien hoitomenetelmien kehittyminen ovat täysin muuttaneet aivoinfarktin ennustetta, kertoo Nina. Diagnoosin ja hoidon kanssa ei saa viivytellä, koska joka minuutti ilman verenkiertoa aiheuttaa jopa 2 miljoonan hermosolun tuhoutumisen vaurioalueella. Aivokuvantamisen avulla pystytään havaitsemaan aivoverisuonen tukkeuma, ja poissulkemaan samankaltaisilla oireilla alkava aivoverenvuoto Jos vasta-aiheita ei ole, potilaan suoneen tiputetaan veritulppaa liuottavaa lääkeainetta.

Päivystävissä sairaaloissa on nykyään TT-kuvauslaitteet, joiden avulla voidaan muutamassa minuutissa diagnosoida aivoinfarkti. Neurologipäivystäjä on 24/7 paikalla vain yliopistosairaaloissa, mutta liuotushoito voidaan toteuttaa myös muissa sairaaloissa ympäri Suomen HUS Neurokeskuksen tarjoaman ympärivuorokautisen telestroke -palvelun turvin. Telestrokessa päivystävä lääkäri voi videoyhteyden välityksellä arvioida aivoverenkiertohäiriöpotilaan oireet yhdessä aivoinfarktin akuuttihoitoon erikoistuneen neurologin kanssa, sekä saada arvion potilaan TT kuvista ja liuotushoidon aloittamisesta. Mikäli suuri aivovaltimo on tukkeutunut, ei liuotushoito yksin riitä, vaan hyytymä tulee poistaa mekaanisesti nivustaipeen valtimon kautta pujotetulla katetrilla läpivalaisutoimenpiteessä. Näitä toimenpiteitä tehdään vain yliopistosairaaloissa.

Mietin, että periaatteessa liuotushoito voidaan aloittaa jo ambulanssissa, jos vaikkapa kesämökillä aivoinfarktin saanut potilas siirtyy lähimmässä keskussairaalassa aloitetun liuotushoidon jälkeen kotipaikkakuntansa sairaalaan. Ilman kuvantamista ei kuitenkaan voi oireista päätellä, onko potilaalla aivoverenvuoto vai -infarkti. Joissain maissa on käytössä TT-laitteistolla varustettu ambulanssi, mutta tämä on kovin kallista ja Suomen etäisyyksillä tehotonta. Aivoinfarktin diagnosoimiseen on kuitenkin kehitteillä uusia teknologioita; jatkossa voitanee siis jo ambulanssissa päästä aloittamaan aivoinfarktin hoito. Samalla muistan, kuinka 1980-luvun loppupuolella me apulaislääkärit esittelimme lääkäriraadille potilaitamme, joille pitäisi saada TT-tutkimus. Tutkimusajat olivat tiukassa, aikoja ei riittänyt kaikille.

Vaikeat, pysyvät raajahalvausoireet alkavat akuuttihoidon kehittymisen vuoksi olla harvinaisia. Nyt aivoinfarktin oirekuvassa korostuvat kognitiiviset häiriöt. Niiden olemassaolo ja luonne tulisi aina tunnistaa ja tämän pohjalta laatia kuntoutussuunnitelma. Nina kertoo myös, että nuorempien ikäryhmien aivoinfarktit ovat lisääntyneet, mutta syytä tähän ei tarkkaan vielä tiedetä. Koska potilas voi palata vielä työelämään, tulee tämä huomioida myös kuntoutussuunnitelmassa.

Ohuet platinalangat ja metalliverkko ennalta ehkäisemään aivoverisuonen pullistuman vuotaminen.

Nina kertoo, että suonensisäinen vuotamattomien aivoverisuonpullistumien eli aneurysmien hoito on monesti korvannut aivokirurgisen leikkaushoidon. Joko ranne- tai reisivaltimon kautta ujutetaan röntgenohjauksessa katetri aivojen verisuonistossa kohtaan, jossa pullistuma sijaitsee. Pullistuma tukitaan ohuilla platinalangoilla. Suonen sisälle voidaan ujuttaa myös metalliverkko, stentti, jonka avulla pullistuman suuaukko ohitetaan verenkierrolta. Stenttejä käytetään myös sepelvaltimoiden hoidossa.

Leikkausmikroskooppi

Itse pääsin Nokia-vuosinani seuraamaan neurokirurgista leikkausta, kun testasimme leikkauksen etävideointia. Neurokirurginen leikkaus suunnitellaan tarkkaan etukäteen aivojen anatomiaa ja eri alueiden toiminnasta tarkkaa tietoa antavan toiminnallisen aivokuvauksen avulla. Toiminnallisten aivoalueiden, kuten liikeaivokuoren sijainti merkitään rakenteellisiin aivokuviin ja viedään leikkausnavigaattoriin neurokirurgin leikkauksen avuksi. Tosiasia kuitenkin on, että kun luinen kallo ja aivoja suojaavat kalvot avataan aivot siirtyvät hieman, mikä vaikeuttaa ennen leikkausta tehtyjen kuvien avulla suunnistusta. Leikkausmikroskoopin ansiosta näkyvyys aivoihin on niin hyvä, että puhutaan mikrokirurgisesta leikkauksesta, jonka avulla pystytään välttämään terveen aivokudoksen vahingoittamista. Tässäkin laitekehitys on nopeaa parantaen potilaiden hoitoa.

Yhteen hiileen puhaltaminen

Tehokkaitten hoitojen ansiosta keskimääräinen hoitoaika neuroalojen vuodeosastolla on 3–4 ja valvontaosastolla noin 2 päivää. Yksikin lisäpäivä sairaalassa lisää infektioriskiä, mietin, joten pikainen kotiutus on hyvä asia. Kotiympäristöön pääseminen myös jouduttaa potilaan kuntoutumista. Potilaiden vuotuisat hoitomäärät ovat kasvaneet.  Koska lääkäri- ja muun hoitohenkilökunnan määrä ei juurikaan ole lisääntynyt, on työtahti tiivis.

Vaikka kiire välillä painaa päälle, ainakaan neuroaloilla Nina ei tunnista mediassa usein otsikoitavaa ”pyöröovi” – ilmiötä, jossa erikoistuvat lääkärit lähtevät pois sairaalatyöstä heti kun voivat. Heille mahdollisuus auttaa potilaita, läheinen yhteistyö eri alojen kollegojen kanssa ja ennen kaikkea mahdollisuus tutkimustyöhön tekee sairaalatyöstä työstä antoisaa.

Kruununjalokivi

Neuroalojen lääkäreitä kiinnostaa aivojen ja hermoston toiminta. Heillä on halu tutkia, ja hoitaa potilaita. Samalla löytyy kokonaan uusia tutkimusalueita. Ilman jatkuvaa tutkimusta, ei lääketiede kehity. Kokonaisuutta pitäisi varjella kuin kruununjalokiveä, toteaa Nina. Tästä syntyy imu erikoissairaanhoitoon. Asiantuntijuus ja osaaminen kehittyvät.

Hoidon vaikuttavuus ja kustannustekijät ovat nykyään vahvemmin esillä. Vaikka kustannustehokkuus on toiminnassa huomioitava, Nina korostaa, että sairaalasta ei saa tehdä tuotantotaloudellista pakkotahtista tehdasta. Siitä kärsivät kaikki: potilaat, lääkärit, muu hoitohenkilökunta ja omaiset.

Hoitokokoukset ja lääketieteen kehityksen seuranta

Kysyessäni, onko lääkärillä aikaa konsultoida muita, Nina kertoo konsultointia tapahtuvan jatkuvasti mm. potilaan vuoteen äärellä. Lisäksi on etukäteen suunniteltuja monialaisia palavereja, esimerkkinä aivokasvain hoitokokous ryhmä: Neuropatologi radiologi, neurokirurgi, potilaan hoitava neurologi ja syöpälääkäri pohtivat yhdessä hoidon suuntaviivoja. 

Nina muistelee, että 1990-luvulla erikoistuvien lääkäreiden ohjaus ei ollut järjestelmällistä, vaan erikoislääkäreiden halu ja into ohjata nuorta kollegaa vaihteli. Nykyään kaikille uusille lääkäreille nimetään oma ohjaaja/mentori -lääkäri, joka tukee ja neuvoo nuorempaa kollegaa. Neurologialla on myös hallinnollinen erikoistuva lääkäri, joka käytännössä perehdyttää klinikan toimintatapoihin ja hoitokäytäntöihin. Eri sairauksien diagnostiikasta ja hoidosta on myös laadittu jatkuvasti päivittyviä ohjeita, jotka löytyvät helposti intranetistä. Nina korostaa sitä, että lääketieteen kehitystä pitää koko ajan seurata ja arvioida, vaatiiko tutkimustieto hoitokäytäntöjen muokkausta.

Mikä on neurokuntoutuksen tilanne?

Nina toteaa: Aikaa ei pidä hukata, kuntoutus pitää aloittaa heti aivotapahtuman jälkeen. Tutkimus on osoittanut, että aivojen muovautuvuus on parhaimmillaan silloin.

Aivotutkimuksen avulla voidaan kehittää uusia menetelmiä ja arvioida niiden tehokkuutta. Kuntoutuksen yksilöllinen räätälöinti olisi tärkeätä, mietin. Pitäisi pystyä arvioimaan jo akuuttivaiheessa, mikä olisi paras tapa kuntouttaa. Kuulen ensimmäisen kerran HUS:n kuntoutusosaston kävelyrobotista: Sen kanssa potilas harjoittelee tuettuna kävelyä erilaisilla vastuksilla ja nopeuksilla. Erilaisia tietokonepohjaisia pelejä käytettään osana neuropsykologista kuntoutusta.

Kenen tonttia ennaltaehkäisy on?

Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhoidon yhteistyö on tärkeätä. Avohoito on monenkirjavaa. Nina peräänkuuluttaa samaa säveltä, jota soitetaan läpi koko hoitoketjun. Kaikki tietävät riskitekijät: ylipaino, liikkumattomuus, ruokavalio, josta vihannekset ja kasvikset puuttuvat ja rasva tirisee. Tupakointi, alkoholin suurkulutus, ylipäätään epäsäännölliset elämäntavat. Nämä riskitekijät ovat hyvin tiedossa. Mielestäni siitä, että erilaisten huumeiden käyttö lisää aivoinfarktin riskiä, ei juuri puhuta.

Nina kertoo heillä toteutetusta pilotista, jossa etäseurattiin aivoinfarktipotilaan elintoimintojen biosignaaleja 3 kk:n ajan sen jälkeen, kun he olivat kotiutuneet. Sitten he tulivat kontrollikäynnille. Käytössä oli mm. langaton sydänfilmi (EKG), digitaalinen verenpainemittari (RR) ja vaaka. Tieto laitteista siirtyi langattomasti verkkoon ja sieltä lääkärille arviointiin. Huolimatta akuuttivaiheessa neurologin aloittamasta lääkityksestä, kaikilla ei verenpaine ollut optimialueella, ja joillakin havaittiin eteisvärinää, jota ei olisi huomattu ilman EKG-seurantaa. Mittaustulokset vaikuttivat suoraan hoitoon. Potilaat pitivät siitä, että heitä monitoroidaan, koska se lisäsi turvallisuuden tunnetta ja luottamusta hoitoon. Nokiavuosinani painotin 5 ja 6 G verkkojen kehittäjille, että lääketieteellisen datan siirrossa verkkojen luotettavuus on tärkeätä. Häiriötä ei saa tulla esimerkiksi silloin, kun EKG:ssä on rytmihäiriö. Potilaan EKG:tä etänä seuraava lääkäri jää silloin vaille tärkeätä tietoa.

Jos kaikki riskitekijät hoidetaan mahdollisimman hyvin, niin jopa 85 % aivojen uusintainfarkteista voitaisiin ehkäistä. Vielä on ratkaistava monia asioita, mm. miten hallitaan sitä, että samaa biosignaalia mittaavien eri kaupallisten menetelmien data on yhteensopivaa ja tietoturvallista.

Aivoinfarktista kuntoutumista edistää liikunnallinen elämäntapa. Liikunta aktivoi ja pitää yllä laajoja aivoverkostoja. Liikunta lisää myös aivosolujen uusiutumista. Liikunta trimmaa myös kognitiivisia toimintoja.

Liian tiukka tietosuoja

Erikoistuessani neurologiaan HUS:ssa tapasin monia potilaita useita kertoja mm. poliklinikkakäynneillä. Sain palautetta hoidon onnistumisesta. Tämä on tärkeä osa lääkärin ammattitaidon kehittymistä. Nina toteaa, että tällä hetkellä tiukka tietosuoja estää seuraamasta, miten potilaan vointi kehittyy hänen siirtyessään muualle jatkohoitoon. Tämä on suuri puute ja pitäisi saada korjattua.

Diagnostiikka on parantunut, hoitomahdollisuudet ovat monipuolistuneet. Blogia kirjoittaessa mieleeni tulevat mm. epilepsian ja Parkinsonin taudin hoitojen kehittyminen. Väestö vanhenee. Miten saataisiin aivoterveyttä edistettyä niin, että muistisairauksien kehittymistä voidaan ehkäistä? Aivoverisuoniperäisiä muistiongelmia voidaan ehkäistä edellä mainituilla elämäntapaohjeilla. Intensiivisestä kehitystyöstä huolimatta Alzheimerin tautia parantavaa lääkettä ei ole vielä löydetty, joskin jossain määrin sen kulkua hidastavia lääkeaineita on jo markkinoilla.

Aivojaan kannattaa käyttää monipuolisesti läpi elämän. Tämä ylläpitää niiden toimintakyvyn reserviä. Tämän reservin avulla pärjää alkavien muistiongelmienkin kanssa paremmin.  

Lisää 4T video-podcastissä

Blogissani on maistiaiset keskustelun monista eri aiheista. Lisää voit kuunnella Kitin ja Martin 4T videopodcastin jaksossa Sairaalalääkärin työ neuroaloilla ja lääketieteen kehitys.

Posted in 4T Videopodcast, Aivot, Ajattelu, blogit suomeksi, Digitaalisuus, Ihminen, jalat, Käsi, Kävely, Kognitio, Liikunta, Neurologia, Terveys, Tiede, Toimintakyky, Tulevaisuus, Työ | Leave a comment

Kitin ja Martin 4T Video-podcast, kausi 1, jakso 3

Posted on November 20, 2025 by Kiti Müller

Onko työ mahdollisuus vai uhka? Työhyvinvointi

Toisessa jaksossa pohdimme yhdessä eläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkärin Jan Schugkin kanssa Onko työ mahdollisuus vai uhka? Keskustelun keskiössä ovat ihmisen toimintakykyyn liittyvät tekijät. Sivusimme mmyös työhyvinvointia ja sen merkitystä toiminta- ja työkyvylle. Tässä jaksossa pureudumme erityisesti työhyvinvointiin. Kansamme keskustelemassa on eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johtaja Kari-Pekka Martimo. Hänen vastuualueenaan on työkykyriskien ennakointi ja tutkimus. Tässä jaksossa pohdimme työhyvinvoinnin ja työkyvyn välistä suhdetta.

”Työhyvinvointi on kuin säätila. Työkyky on ilmasto.”

Työhyvinvoinnin merkitys työkyvyn riskien hallinnassa on tärkeä, toteaa Kari-Pekka.Vaikka ihmisen työkyky ei ole ihan paras mahdollinen, mutta työhyvinvointi on hyvä, niin ihminen pärjää. Hyväkään työkyky ei kanna loputtomiin, jos työhyvinvointi on alamaissa. Työhyvinvoinnin säätilaan soisi sisältyvän enemmän auringonpaistetta kuin loputtomalta tuntuvaa tihkusadetta.

Työn puute uhkaa nuorten mielenterveyttä

Jatkamme keskustelua työn merkityksestä ihmiselle. Tätä aihetta käsitelimme myös Jan Schugkin kanssa edellisessä jaksossa. Eri medioitten otsikoissa työ esitetään uhkana terveydelle, vaikka tutkimukset kertovat muuta. Työ ylläpitää ja parantaa toimintakykyä, tukee ja edistää osaamista. Se myös kuntouttaa, kun työn vaatimukset toimintakyvylle mitoitetaan oikein. Ja kun toimintakyky kohenee, työn vaatimuksia pitää muistaa lisätä, mietin tätä blogia kirjoittaessani

Kari-Pekka kertoo, että Ilmarisessa on analysoitu KELA:n tilastoja mielenterveyden ja työn välisistä yhteyksistä. Työ ei uhkaa nuorten mielenterveyttä vaan pikemminkin työn puute. Työterveyshuollon lääkärit ovat todenneet, että nuorilla aikuisilla yleisintä on ahdistuneisuushäiriö ja subjektiivinen pahoinvointi, jonka syitä ei ole useinkaan helppo tunnistaa. Kun pääsisin pois työstä, niin oireetkin helpottavat, moni heistä ajattelee. Tällainen välttämishoito ei ole ratkaisu, vaan ylläpitää ja joskus pahentaa oireita. Työssä jatkamiseen pitäisi kannustaa ja sitä pitäisi tukea.

Minulle tulee mieleen, että tässä keskustelut työntekijän, lähiesimiehen ja työterveyshuollon välillä olisivat tärkeitä. Näen tämän päivän laman uhkana sille, että työnantajat haluavat panostaa yksittäisten työntekijöiden tukemiseen. On lyhytnäköistä ajatella, että sairausloma on ratkaisu. Siitä voi syntyä kierre ja ihminen ei pääse kunnolla kiinni työn syrjään. Kokemus siitä, että työssä jaksaa sittenkin ja on myös päiviä, jolloin aurinko pilkahtelee työpäivän lomassa. 

Onko työilmapiirikyselyistä mihinkään?

Minä tunnustan olevani skeptikko. Työilmapiirikyselyjen vastausprosentti on parhaimmillaankin vain 50–60 %. Ketkä niihin vastaavat? He, joilla menee hyvin, vai he, joilla menee huonosti. Liian moni on minulle todennut vuosien varrella, että ei niihin kyselyihin kannata vastata, eivät ne mihinkään johda.

Kari-Pekka viittaa Eija-Maria Gerlanderin ja Kirsti Launiksen vuonna 2007 ilmestyneeseen julkaisuun Työhyvinvoinnin tarkasteluikkunat. :

Ensimmäinen ikkuna: Ihmisen kertoma, joka on aina vain yhden ihmisen omakohtainen käsitys ja kokemus. Avoimeksi jää, ovatko toiset samaa vai eri mieltä.

Toinen ikkuna: Työilmapiirikyselyt. Ne ovat toistettuina suuntaa antavia, joskaan eivät kerro, mistä oikeasti kiikastaa, kun tulokset huononevat.

Kolmas ikkuna: Onnistumisen ja työn sujuvuuden ikkuna. Ihminen haluaa tehdä mielekästä työtä ja onnistua siinä ja saada palautetta.

KP-muistelee, että Virgin Groupin perustaja Richard Branson on todennut: Jos haluat tietää, miten firmalla on mennyt tähän mennessä, katso tilinpäätöstä. Jos haluat tietää, miten firmallasi menee tällä hetkellä, kysy asiakkailta. Jos haluat tietää, miten firmalla menee tulevaisuudessa, keskustele henkilöstön kanssa.

Mikä tieto ei kulje organisaatiossa?

Työilmapiirikyselyissä kokemukseni mukaan tiedon kulku on usein ongelmakohta. Mitä tietoa ihminen tarkoittaa? Tarkoittavatko kaikki samaa tietoa? Miten ihmiset ylipäätään tulkitsevat tietoa? Näihin kysymyksiin ei löydy selkeitä vastauksia työilmapiirikyselystä. Oma kokemukseni on, että on tiedonjanoisia ihmisiä ja heitä, jotka kokevat olevansa informaatiotulvan keskellä. Mikä ympärillä vellovasta tiedosta on tärkeätä, aiheuttaa heille tuskaa.

Kari-Pekka tarttuu tietoon: Välttämätön tieto on sitä, joka ihmisellä on oltava voidakseen tehdä työtään. Tämän tiedon jakaminen on työnantajan vastuulla.

Hyvä tietää tieto. Esimerkiksi, mihin suuntaan yritys on tällä hetkellä menossa.

Mukava tietää tieto. Esimerkiksi kesäjuhlat, uusi kahvinkeitin taukotilassa.

Pohdin: Onko tieto aina kerrottu selkeästi? Ovatko työnantaja ja työntekijä eri mieltä siitä, mikä tieto auttaa työntekoa? Työurani aikana olen esihenkilönä muutamia kertoja ollut tilanteessa, jossa olen mielestäni selkeästi kertonut, mikä henkilön työssä on oleellista. Mihin pitää nyt keskittyä. Jonkin ajan kuluttua käy ilmi, että työntekijä ei ole toiminut sovitusti. Kun kysyn syytä tähän, huomaan, että joko henkilö ei ole kuunnellut tai on tulkinnut jakamani tiedon toisin kuin olin tarkoittanut. Näissä tilanteissa pohdin aina, että tärkeän tiedon jakamisessa pitää huomioida se, että eri ihmisille pitää puhua eri tavalla. Minusta vihonviimeistä on tärkeiden tietojen jakaminen sähköpostitse tai tiimin omalla keskustelukanavalla. Se voi vaikuttaa tehokkaalta, mutta johtaa taatusti väärinymmärryksiin. 

Eduskunnan työilmapiiri

Eri medioista saa mielestäni sen käsityksen, että eduskunnassa on aina jokin myrsky menossa jossain valiokunnassa. Martti, joka on vuosien varrella usein ollut asiantuntijana kuultavana, kertoi, että valiokuntakeskustelu on rakentavampi ja ystävällisempi ja toisia huomioon ottavavampaa, kuin minkä käsityksen median uutisoinnista saa. Tämä positiivinen tieto lisää minun luottoani kansanedustajiin.

YT prosessin piinaviikot

Puhuimme myös siitä, miksi YT prosessin pitää kestää 6 viikkoa ja sen aikana ihmiset eivät juurikaan saa tietoa. Minä ja Kari-Pekka olemme ainakin niitä uriemme aikana kokeneet.  Kari-Pekka toi esille, että 6 viikkoa auttaa sulattelemaan tulevaa muutosta, vaikka varsinaisesti mitään ei sinä aikana saakaan tietää. Silti työntekijöiden on vaikea ymmärtää, miksi yksikkö tai tuotantolaitos, joka tekee hyvää, ellei parasta tulosta, lopetetaan, koska yrityksen strategia muuttuu.

Voiko alisuoriutumista luotettavasti arvioida?

Osaamisen merkitys osana työhyvinvointia on erittäin tärkeätä. Työtaidot oman työn kannalta on yksi ulottuvuus. Toinen yhtä tärkeä osaamisen alue on kyky sopeutua muutokseen. Yritys, joka ei kykene uudistumaan, kun toimintaympäristö muuttuu, on kohta entinen yritys. Myös työn sisältö ja työvälineet muuttuvat.  

Julkisuudessa on esitetty, että työntekijän irtisanomisperusteisiin pitäisi lisätä alisuoriutuminen. Miten määritellään alisuoriutuminen? Alisuoriutuminen suhteessa mihin? Mikä on riittävän suorituksen määritelmä? Onko ihminen voinut päivittää osaamistaan työssä? Ja erityisen tärkeätä on muistaa, että työsuorituksen heikentymisen taustalla voi olla sairaus.

Unelmoimme hyvän työelämän tulevaisuutta

Tämäkin jakso päättyy keskustelijoitten unelmointiin: Juhlapuheissa yritysten johtajat toteavat, että henkilöstä on tärkein voimavara. Tarvitaan lisää ei vain puhetta, vaan tekoja. Ihmiset, jotka tulokset tekevät eivät ole vain kuluerä. Vastuullinen yritys pitää huolta henkilöstöstään. Työkyky- tai työhyvinvoinnin johtaminen pitää nostaa yrityksessä korkealle. Yrityksen toimintasuunnitelmassa, osavuosi- ja vuosikatsauksessa pitää näkyä, kuinka henkilöstöstä huolehditaan. Sille pitää olla oma, näkyvä paikka talousraportissa, tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa.

Hyvinvoiva organisaatio selvittää ja tunnistaa säävaroitukset. Työn tekijät kestävät myös myrskyn, jos sellainen osuu kohdalleen. Globaaleista talousmyrskyistä selvitään, kun ihmiset joka tasolla tietävät, miten toimitaan. Tämä onnistuu, kun työilmapiiri on enemmän hyvän kuin huonon sään puolella. 

Tämä blogini on vain pieni maistiainen jakson keskustelusta. Joten klikkaa auki video-podcastin linkki kuullaksesi lisää. Pistä myös palautetta ja jaa ajatuksiasi, joko suoraan Youtubessa, tähän blogiin tai jatketaan keskustelua vaikka LinkedINissä.

Korvaako teknologia ihmiset?

Teknologian myötä töitä katoaa yhä useammalta pelottelevat uutisotsikot. Video-podcastin kuvakaapauksessa keskustelemme aiheesta. Artikkeleissa on listoja siitä, mitkä työt joko katoavat tai alan taitajia tarvitaan paljon nykyistä vähemmän. Martti kertoo Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta: Teknologia lähinnä muutti töiden luonnetta. Vain yksi työ katosi kokonaan: hissin kuljettajan. Tästä todettiin: Hyvä että poistui, koska työssä oli niin paljon ”ups and downs”.

Posted in 4T Videopodcast, blogit suomeksi, Ihminen, osaaminen, Teknologia, Terveys, Toimintakyky, Tunteet, Työ, Yhteiskunta | Tagged , , , , , , | Leave a comment

Kitin ja Martin 4T video-podcast, kausi 1 osa 2

Posted on November 10, 2025 by Kiti Müller

Onko työ mahdollisuus vai uhka? Ihmisen toimintakyky.

Ensimmäisessä jaksossa paljastimme, mistä 4T tulee: Terveys, Toimintakyky, Työ, Talous. Nämä ovat mielestämme yhteiskunnan tärkeät tukijalat. Ihmisen merkitys on keskeinen jokaisen tukijalan vahvuudelle. Jaksossa Terveys ja Talous teimme vain pintaraapaisun aihepiiriin. Martti vertaa oivallisesti 4T:tä pistemaalaukseen eli pointillismiin. Alussa on pisteitä siellä täällä. Tulevien jaksojen myötä pisteitä tulee lisää ja vähitellen kuva alkaa kirkastua.

Toisessa jaksossa pohdimme yhdessä eläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkärin Jan Schugkin kanssa Onko työ mahdollisuus vai uhka? Keskustelun keskiössä ovat ihmisen toimintakykyyn liittyvät tekijät.

Jan Schugk kertoo jaksossa myös, mikä on ihmistä hoitavan lääkärin, työterveyshuollon ja vakuutuslääkärin rooli. Vakuutuslääkäri ei hoida potilasta eikä tee diagnoosia. Hän arvioi, mikä on hakijalla todetun sairauden vaikutus hänen toimintakykyynsä ja missä määrin se on alentunut ja vaikeuttaa työssä pärjäämistä. Päätökset hakijan työkyvystä ja työkyvyttömyydestä tehdään asiantuntijaryhmässä, jossa on vakuutuslääkärin lisäksi työeläkelakien asiantuntijoita.

Ihmisen toimintakyvyn arviointiin ei ole mittatikkua

Ihmisen toimintakyvyn arviointiin ei ole mittatikkua. Työt ovat erilaisia ja töiden sisältö sekä työn tekemisen tavat ja välineet muuttuvat jatkuvasti. Joten eri työtehtävien vaatimukset toimintakyvylle ovat erilaisia ja muuttuvia. Ihmisen toimintakyky vaihtelee ilman sairauttakin. Minun kohdallani huonosti nukutun yön jälkeen pitää pinnistellä enemmän. Kroonisen sairaudenkin kohdalla saman sairauden vaikutukset yksittäisen ihmisen toimintakykyyn ovat erilaiset.

Fyysisissä sairauksissa potilaat kannustetaan liikkeelle pienin askelin mahdollisimman pian. Yhä useammin suositellaan asteittaista paluuta työhön. Mielenterveyden osalta kehitys on mennyt toiseen suuntaan: Sairaslomat pitkittyvät, kun kuvitellaan masennuksen paranevan, kun henkiset haasteet minimoidaan. Miten on tultu siihen, että sairaslomasta on tullut tärkeä osa mm. masennuksen hoitoa. Mihin on unohtunut työn kuntouttava ja toimintakykyä ylläpitävä ja parantava merkitys mielenterveysasioissa?

”Ihminen polkee laatupyörää kumit tyhjinä ja osaamisen terä tylsistyy rutiinien suorittamisessa”

Keskustelimme myös osaamisen merkityksestä. Ihminen oppii päivittäin, huomaamattaankin. Työkokemus karttuu. Tekemällä oppimisen merkitys usein unohdetaan. Toisaalta aikaa opetella uusien työvälineiden käyttöä ei monilla työpaikoilla juuri ole. Ne vain ilmestyvät kuin tyhjästä työkalupakkiin. Jan Schuck toteaa osuvasti: “Ihminen polkee laatupyörää kumit tyhjinä ja osaamisen terä tylsistyy rutiinien suorittamisessa”. Tässä on selkeä parantamisen paikka.

Kiire syntyy usein siitä, kun ihmiset yrityksen ja erehdyksen kautta seikkailevat esimerkiksi erilaisten digitaalisten työvälineitten viidakossa. Työ sujuisi paremmin ja ilman sähläyksiä, kun ihmiselle olisi annettu riittävästi aikaa perehtyä esimerkiksi uusiin ohjelmistoihin. Kiire vähenisi ja työn laatu paranisi.

Tarvitaan työelämän maineen palautus

Työ on rikki, ihmiset lakoavat sorvin ääreen otsikoivat eri mediat. Ankeata ja ilotonta puurtamista. Lähden heti vanhuuseläkkeelle, kun pääsen. Vielä vähän aikaa, kun kestän! Suomi menettää hyväkuntoisia, edelleen työkykyisiä ja kokeneita ihmisiä eläkkeelle.

Minä olen tehnyt 1970-luvulta alkaen työtä kymmenillä eri työpaikoilla julkishallinnossa ja yksityissektorilla eri tehtävissä. 1990-luvun alusta lähtien olen luennoinut ja tehnyt tutkimusyhteistyötä aivoterveyden näkökulmasta liki kaikkien toimialojen ja eri kokoisten yritysten työntekijöiden ja heidän esimiestensä kanssa. Suurin osa ihmisistä on kokenut, että töissä on pääosin mukavaa. Työnilostakin on minulle kerrottu. Kuitenkin joka työpaikalla on ollut heitä, jotka kokevat eri syistä jaksamattomuutta. Usein huomasin, että ihmiset, joilla menee töissä hyvin, olivat hiljaa, kun kysyin, ”minkälaista täällä on tehdä työtä”? Välillä haastoin työstään pitäviä: Äänessä ovat vain työkaverit, jotka ovat tyytymättömiä, miksi ette vastapainoksi tuo esille, että hyvääkin löytyy? Tulkitsin asian usein niin, että he halusivat välttää ”eipäs juupas keskustelua”. 

Suomi menettää hyväkuntoisia, edelleen työkykyisiä ja kokeneita ihmisiä eläkkeelle

Työelämän kurjistumisesta ei ole tutkimusnäyttöä. Näyttöä sitä vastoin on runsaasti siitä, että työ kuntouttaa, ylläpitää ja parantaa toimintakykyä, sekä fyysistä että kognitiivista. Työ luo struktuuria ja edistää mielenterveyttä, tarjoaa sosiaalisia suhteita, inhimillistä vuorovaikutusta. Sosiaalinen kanssakäyminen on valitettavasti latistunut etätyön ja pääosin näyttöruudun äärellä käydyn keskustelun takia. Näin ei voi jatkua. Tiedän ihmisiä, jotka välttävät työpaikalle menoa, koska siellä voi tavata ihan elävänä työkavereita.

Työeläkelainsäädännön takia 60 ja 65 vuotta ovat kuin maagisia etappeja. Ja viimeistän, kun täyttää 69 vuotta, pitää jäädä vanhuus(!)eläkkelle. Suomi menettää hyväkuntoisia, edelleen työkykyisiä ja kokeneita ihmisiä eläkkeelle.

Lisää Kitin ja Martin 4 Teetä video-podcastin jaksosta 2

Tämä blogini on vain pieni maistiainen jakson keskustelusta. Joten klikkaa auki video-podcastin linkki kuullaksesi lisää. Pistä myös palautetta ja jaa ajatuksiasi, joko suoraan Youtubessa, tähän blogiin tai jatketaan keskustelua, vaikka LinkedINissä.

Valkoselkätikka nakuttaa…..

Tässä video-podcastin jaksossa lintuteema on läsnä myös mikrofonipidikkeessä. Mikrofonit on kiinnitetty ”metallipuuhun”, jota Michaelin maalaama valkoselkätikka nakuttaa. Tämä pidike taipuu moneen. Se on jo pitkään ilahduttanut tyttärenpoikaamme Kasperia. Ylhäällä istuva tikka alkaa kevyestä kosketuksesta tarmokkaasti nakuttaa tankoa sen koko pituudelta. Lelu syntyi aikoinaan omien tyttäriemme iloksi 1980-luvulla.

Posted in 4T Videopodcast, Aivot, Ajattelu, blogit suomeksi, Digitaalisuus, Ihminen, Ikääntyminen, Teknologia, Terveys, Tulevaisuus, Työ, Yhteiskunta | Tagged , , , , , , , , , | Leave a comment

Kitin ja Martin 4T Video-podcast: Asiapitoista, kiireetöntä keskustelua vieraan kanssa.

Posted on October 21, 2025 by Kiti Müller

Ensimmäisen kauden 1 jaksossa Kiti ja Martti keskustelevat Terveydestä ja Taloudesta. Kitin ja Martin 4T video-podcastit löytyvät Youtubesta. Klikkaamalla yllä olevaa linkkiä pääset seuraamaan keskustelua. Youtubessa on lyhyt esittely jaksosta. Jaksojen alussa on lyhyt yhteenveto Kitin ja Martin pitkistä työurista. Lisää jaksoja on tulossa. Tässä blogissa kerron 4T:n syntytarinan.

Seniorikolmikko

Kaikki 4T:t ovat alusta loppuun omaa tuotantoa. Mainitsemisen arvoista on myös se, että Michael on 74-vuotias ja Kiti 71-vuotias. Videopodcastien eri jaksojen sisältösuunnitteluun osallistunut Martti on kolmikon juniori, vasta 69-vuotias.

Kiti tapaa Martin – 4T:n syntytarina

Keväällä 2024 olin puhujana Digi- ja väestöviraston Digihumaus 2024 –tilaisuudessa. Teemana oli Suomi ikääntyy ja monimuotoistuu. Kuulin siellä Martti Hetemäen puheenvuoron: Silver economy – ikääntyvä Suomi digipalvelujen käyttäjinä. Hän toi puheenvuorossaan esille sen, että seniorikansalaiset ovat nykyään monet niin hyvässä kunnossa, että voisivat jatkaa (vähintään osa-aikaisessa) työssä 70 – 75 -vuotiaiksi asti. Tutkimustietoon perustuen hän totesi, että tämä olisi sekä kansantaloudellisesti että ihmisen toimintakyvyn kannalta suotavaa. Digitaidotkin pysyvät ajantasalla.

Oman puheenvuoroni otsikko oli Aivot narikkaan – miten käsittelemme monimuotoisuutta? Tilaisuuden järjestäjien ehdotusta vähän vastustin, koska aivot pitävät tekemisestä eikä niitä pidä minkään ikäisenä laittaa narikkaan. Koskaan Suomessa ei ole ollut niin hyväkuntoisia eläkeläisiä kuin nyt ja eläkeiän yläikäraja voisi hyvin olla ainakin 70 vuotta ellei 75 vuotta. Puhuin tästä tilaisuudessa.

Kiiruhdin Martin perään hänen lähtiessä pois tilaisuuudesta. Keskustelimme lyhyesti. Huomasimme, että pitkän linjan ekonomisti ja neurologi olivat päätyneet ikääntymisen osalta samaan.

Ehdotin Martille yhteistä mielipidekirjoitusta. “Mitä jos aloittaisimme yhteisen videopodcastin?” kysyi Martti. Innostuin.

Tuumasta toimeen

Ryhdyimme vaihtamaan ajatuksia ja pohtimaan nyky-yhteiskunnalle tärkeitä teemoja, joissa tämä ikä on vain yksi asia. Olemme molemmat tehneet jo pitkät työurat, joten näkökulmaa löytyy kummaltakin reilun 40 vuoden ajalta. Olemme nähneet yhteiskunnan muuttuvan ja digitalisaation esiinmarsin sekä sen luikertelun liki kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan ja osaksi ihmisten elämää.

Monien kuukausien yhteisten keskustelujen pohjalta päätimme, että 4 T video-podcastissa keskustelemme eri vieraitten kanssa yhteiskunnan toiminnan kivijaloista: Terveys, Toimintakyky, Työ ja Talous. Näiden varaan rakentuu yhteiskunnan menestys.

Kotistudiossa

Kitin aviomiehellä Michaelilla on valokuvastudio. Sinne hän laittoi kuntoon äänitysstudion, jossa hän on videoinut ja äänittänyt kaikki 4T video-podcastin jaksot. Hän opetti vaimonsa editoimaan videot. Tunnusmusiikit löytyivät hänen äänittämistään linnunlauluista.

4T:n ensimmäisessä jaksossa toteamme yhdessä, että keskustelu on vasta pintaraapaisu tärkeään aiheeseen. Toivomme sen antavan ajattelun aihetta muillekin. Yhteiskuntamme tarvitsee kaikenikäisiä ihmisiä muuttamaan ajatukset toiminnaksi, jakamaan osaamistaan ja kokemustaan. Digiajan maailmassakin ihmiset ovat avainasemassa, kun tulevaisuutta rakennetaan.

Posted in 4T Videopodcast, blogit suomeksi | Tagged , , , , , , , , , | Leave a comment

Diabetes – tautihistorian merkkipaalut

Posted on June 26, 2025 by Kiti Müller

Papyrusajasta nykypäivään

Diabetes on hyvä esimerkki siitä, miten historian eri aikakausien lääkäreiden potilastyö on tuottanut lääketieteen tietopolun, joka on alkanut papyrusajasta. Tätä polkua ovat lukemattomat lääkärit ja tutkijat sittemmin kulkeneet. ”Sokeritauti-kapula” on siirtynyt eteen päin vietäväksi aiemmin eläneiltä. Lääkäreiden taito kirjata ylös potilastyössä tekemänsä havainnot sekä kyky pohtia sairauden syitä loi polun, jonka varrelta löytyivät aluksi diabeteksen keskeiset oireet. Vähitellen kliininen työ yhdistettynä erilaisiin tieteellisiin läpimurtoihin on tuonut meidät tähän päivään. Tällä hetkellä uutta tietoa kertyy varsin kiihtyvällä tahdilla diabetes potilaiden yksilöllisistä oirekuvista ja niiden diagnostiikasta sekä tarpeesta räätälöidä sairauden hoito yksilöllisesti, jokaisen potilaan kohdalla.

Tautihistorian merkkipaalut

Lääketieteen historian yhdistäminen tähän päivään ja sairauden hoidon tulevaisuuden pohtiminen on kiehtovaa. Sukellukseni tautihistoriaan kutitteli mielikuvitustani ja näin ”sieluni silmillä” eri aikakausien ihmisiä tutkimassa sokeritaudin olemusta ja syitä.

Papyrus Ebers,
Wikimedia commons

Jo 1500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua (eea.) Ebersin Papyruksessa, joka on n. 20 metriä pitkä rulla Egyptin lääketieteen rohdoshoidoista mainitaan tihentynyt virtsaaminen ja painon lasku. Kreikkalaisen lääkärin Apolloniuksen arvellaan olleen lääkäri, joka toi lääketieteeseen sanan diabetes noin 250 eea. Muinaiskreikan sana ”diabainein” tarkoittaa ”virtaa läpi”. Nykyäänkin, kun potilas kertoo tihentyneestä virtsaamisesta ja sen runsaasta määrästä, on syytä selvittää, onko potilaalla sokeritauti.

Sokeritauti tunnettiin eri puolilla maailmaa. Siitä on kuvauksia mm. vanhoissa kiinalaisissa, intialaisissa sekä Lähi-Idän eri maiden lääketieteellisissä teksteissä.

Kreikkalainen Aretaeus Cappadocia julkaisi toisella vuosisadalla ajan laskun alun jälkeen (jKr.) ensimmäisen kattavan kuvauksen diabeteksesta. Havaintojensa perusteella hän arveli, että potilaitten elimistö ei pysty kunnolla käyttämään ruoan ja juoman ravintoaineita ja siksi sairaus johtaa vaikeaan laihuuteen. Hänen tarkat potilaskuvauksensa eri sairauksista, olivat lääketieteellisesti merkittävää pohjatyötä. Niiden avulla ponnistettiin eteenpäin sairauden syiden selvittämisessä.

Englantilainen lääkäri Thomas Willis (1621-1675) tutki erityisesti ihmisen hermoston anatomiaa ja hänen tärkein löytönsä oli Circulus Willisi eli valtimokehä aivojen pohjalla, joka yhdistää toisiinsa oikean ja vasemman puolen verisuonet. Hän tutki myös tiheävirtsaisuuden syitä ja raportoi, että diabetes-potilaiden virtsa erottuu muista maistumalla makealta. Hän liitti diabetekseen mellitus-sanan (hunajan makea) vuonna 1674. Hän myös kuvasi ensimmäisenä myasthenia gravis -sairauden. Omassa väitöskirjassani tutkin kyseisen sairauden neuroimmunologiaa 1980 luvulla.

Englantilainen lääkäri ja fysiologi Mathew Dobson keksi kuumentaa diabeetikoitten virtsaa ja huomasi, että nesteen haihduttua jäljelle jäi makeata sakkaa. Dobson myös osoitti, että diabeetikoitten veressä on sokeria. Hän päätteli tutkimustensa perusteella, että diabetes on aineenvaihdunnallinen sairaus eikä pelkkä munuaisten toimintahäiriö. Hän julkaisu vuonna 1776 tutkimuksensa ”Experiments and Observations on the Urine of Diabetes”. Tätä monet pitävät nykyaikaisen endokrinologian merkkipaaluna. Hän myös päätyi potilaita hoitaessaan siihen, että diabetesta on useampaa ei muotoa. Dobsonin tutkimusten pohjalta lääketiede otti ison harppauksen eteen päin diabeteksen osalta. Kuten usein käy tieteen (vakiintuneita) käsityksiä mullistavien tulosten kanssa, Dobsonin uusien havaintojen kliininen merkitys oli vuosia kiistojen kohteena.

Seuraava merkittävä tutkija diabeteksen historian polulla oli ranskalainen fysiologi Charles Bernard, joka havaitsi, että haiman erittämillä nesteillä on tärkeä merkitys ihmisen aineenvaihdunnalle. Tärkeimmän havaintonsa diabeteksen kannalta hän julkaisi vuonna 1848. Maksa pystyy sekä varastoimaan, että vapauttamaan sokeria ja elimen toiminta on tärkeä ihmisen sokeriaineenvaihdunnalle.

Charles Bernardin tutkimuksista ei mennyt pitkään, kun Strasbourgin yliopiston lääkärit Joseph von Mehring ja Oskar Minkowski todensivat vuonna 1889 haiman merkittävän roolin diabeteksessa poistamalla haiman koiralta. Tämän jälkeen koiralle kehittyi pian diabetes.

Itse asiassa jo vuonna 1868 saksalainen Paul Langerhans oli löytänyt haiman saarekkeita, jotka sisälsivät ryppäitä endokriinisia (hormoneja tuottavia soluja), joilla oli tärkeä rooli sokeriaineenvaihdunnassa. Ihosta hän löysi ns. Langerhansin solut, jotka osallistuvat ihmisen immuunijärjestelmän toimintaan.

Antidiabeettista ainetta etsitään

Haiman roolin merkityksen oivaltamisen jälkeen, alkoi antidiabeettisen aineen etsiminen ja eristäminen. Kokeet epäonnistuivat alussa, koska haiman ruoansulatusnesteet näyttivät haittaavan eristystyötä.

Vasta kun löytyi ratkaisu, jolla ruoansulatusnesteiden toiminta estettiin ilman, että Langerhansin saarekkeiden solujen toiminta häiriintyi, onnistui antidiabeettisen aineen, eristys. Kanadalainen lääkäri Banting, joka oli sekä sotakirurgi, farmakologi että ortopedi, onnistui yhdessä lääketieteen opiskelija Charles Bestin kanssa eristämään insuliinin ja osoittamaan sen verensokeria laskevan vaikutuksen vuonna 1921. Työ tehtiin Toronton yliopistossa skottilaisen fysiologin MacLeodin laboratorissa. Haiman saarekesoluista eristetty aine sai nimen insuliini, joka juontaa latinan sanasta ”insula”. Hormoniahan tuottavat haiman Langerhansin saarekkeet. Vuonna 1922 insuliinia sai ensimmäiseksi 14-vuotias poika, joka oli menehtymässä kehonsa korkeaan verensokeriin. Sokeriarvot laskivat nopeasti insuliinin ruiskuttamisen jälkeen

Insuliinin löytäjien Nobel-palkinto ja rannalle jääneet

Vuoden 1923 Nobel-palkinto myönnettiin Bantingille ja MacLeodille. Asiasta käytiin aikoinaan kiivasta keskustelua, koska kaksi tutkimuksessa merkittävän roolin omannutta, Charles Best sekä biokemisti James Collip jäivät palkinnotta. Collip oli onnistunut puhdistamaan eristetyn insuliinin niin, että sitä voitiin turvallisesti antaa ihmiselle. Banting jakoi palkintonsa Bestin kanssa ja MacLeod puolestaan Collipin kanssa. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että merkittävät tutkimuslöydöt ovat usein monen tutkijan yhteistyötä. Kuitenkin Nobel palkinnon voi samalla kertaa jakaa korkeintaan kolmen kesken. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että monessa tapauksessa ilman tätä ansiota jää moni tutkija, joka itse asiassa on varsinaisesti osoittanut ns. primaarihavainnon merkittävyyden.

Insuliinin kehitystyö jatkuu edelleen

Insuliinin kaupallinen tuotanto käynnistyi välittömästi. Toronton yliopisto jakoi lääketehtaille lisenssejä, jotta voitiin taata maailmanlaajuinen lääkkeen saatavuus. Aluksi käytettiin eläinperäistä insuliinia, jota saatiin lehmistä ja porsaista. Pitkävaikutteinen versio insuliinista kehitettiin 1950–1960 luvulla. Ensimmäinen synteettinen ihmisen insuliinin geneettisesti muunnettu muoto (Humulin) tuli käyttöön vuonna 1982, kun minä olin jo valmis lääkäri.

Nykyään on markkinoilla lukuisia erilaisia ominaisuuksia omaavia lyhyt-, keski- ja pitkävaikutteisia insuliineja. Kun itse olin lääkärin urani alussa, potilailla oli pieni pullo insuliinia, josta he päivittäin imivät ruiskun avulla pullon korkin kautta määrätyn määrän ”viivoja” insuliinia ruiskuun. Ensimmäinen insuliinikynä tuli markkinoille vuonna 1985. Nykyään niitä on kaikenvärisinä ja ne sisältävät eri vaikutusajan omaavaa insuliinia. Insuliinipumput helpottavat monipistoshoitoa. Uusimpia pumppuja kutsutaan keinohaimaksi, koska ne sekä seuraavat veren sokeripitoisuuksia että annostelevat automaattisesti insuliinia tarvittavan määrän, jos sokeripitoisuus on liian korkea.

Älyinsuliinikynät tekevät tuloaan. Ne taltioivat automaattisesti otetun insuliinimäärän ja ajankohdan ja tieto siirtyy langattomasti esimerkiksi älypuhelimen sovellukseen. Ultrapitkän vaikutuksen omaavaa insuliinia kehitetään ja voi vain arvailla, mitä muuta tulevaisuus tuo diabeteksen hoitovalikoimaan.

Ihmisen sokeripitoisuuden mittaaminen

Aluksi potilaan virtsaa maistettiin, joskus sen makeus oli houkutellut virtsaan muurahaisia. Mathew Dobson oli jo 1776 todennut, että kun neste kuumentamalla haihdutettiin virtsasta, diabeteksessa jäi pohjalle makeata sakkaa. 1800 luvun puolivälissä kehitettiin ensimmäisiä testejä arvioimaan virtsan sokeripitoisuutta. Ensimmäiset ns. liuskatestit, joissa liuska kastetaan virtsaan ja sen värin muutos antaa suuntaa antavan tuloksen sokerin määrästä tulivat markkinoille 1950-1960 luvulla ja varsin pian potilaat saivat niitä kotikäyttöön.

Vasta 1940 ja -60 luvuilla veren sokerimittaukset otettiin käyttöön sairaaloissa. Kotitestit tulivat markkinoille 1980-luvulla. Niissä potilas pistää pienellä neulalla sormeensa ja imeyttää veripisarasta näytteen testiliuskaan. Se laitetaan mittalaitteeseen, joka määrittää vain senhetkisen sokeriarvon. Nämä ovat edelleen käytössä. Ja monille potilaille ei julkinen terveydenhuolto muita mittalaitteita tarjoakaan.

2000-luvulta alkaen on tehty vilkasta kehitystyötä ihmisen iholle kiinnitettävillä sokerisensoreilla. Ne mittaavat ihon alaisen soluvälinesteen sokeripitoisuutta. Näin potilaat voivat päivittäin seurata sokeriarvojaan ja saavat tietoa niin ruoan määrän ja sisällön, liikunnan ja unen vaikutuksesta sokeriarvoihinsa.

Diabeteksen historiapolkuun ilmestyi uusi haara, joka melkein ehti kasvaa umpeen

Jo Mathew Dobson päätteli 1770 -luvulla, että diabetesta on useita eri muotoja. Mutta tämä merkittävä avaus diabetessairauden uudelle sivupolulle sai pitkään heinittyä, kun Dobsonin potilastyöhönsä liittyvät havainnot eivät muita lääkäreitä vakuuttaneet. Ne kiistettiin varsin pitkään. Vasta 1936 englantilainen Harold Himsworth julkaisi arvostetussa Lancet -lehdessä, että on olemassa myös diabeteksen muoto, jossa ei kyse ole insuliinin puutoksesta vaan siitä, että elimistö ei kunnolla pysty hyödyntämään haiman tuottamaa insuliinia (insuliiniresistenssi).

Suun kautta otettavat diabeteslääkkeet

1950-luvulla markkinolle tulivat suun kautta otettavat lääkkeet, joitten teho perustui siihen, että ne vapauttavat haimasta insuliinia. Näiden sulfonyylureoiden käyttöön liittyi liian matalan sokerin riskejä, koska lääke ei mitenkään ottanut huomioon ihmisen verensokerin tasoa. Vaikka valmisteen kehitystyö 1960-70-luvulla vähensi tätä liian matalan sokerin riskiä, tästä lääkehoidosta on pääosin luovuttu.

Metformin -lääke kehitettiin jo 1920-luvulla. Tämä edelleen 2 tyypin diabeteksen perushoitoon kuuluva lääke tuli markkinoille vasta 1960-luvun tienoilla. Se vähentää glukoosin tuotantoa maksassa, tehostaa glukoosin ottoa lihassoluihin, hidastaa sokerin imeytymistä suolistosta, eikä juurikaan altista matalille verensokeripitoisuuksille ja voi edistää ylipainoisen laihtumista. Tutkimus, joka keskittyy muihin metformin vaikutuksiin, kuten ikääntymisen hidastaminen, on nyt tutkijoitten kiikarissa. Tämä oletus perustuu mm. siihen, että metforminia käyttävät elävät pitempään. Tämä on tyypillistä lääketieteessä: lääkkeelle, joka alunperin kehitettiin tiettyyn sairauteen, voidaan löytää uusia käyttökohteita. Sama koskee tietysti sivuvaikutuksia.

Uudet suolistohormonit, joita määrätään erityisesti ylipainoisille 2 tyypin diabeetikoille lisäävät mm. insuliinin eritystä ruokailun yhteydessä, hidastavat mahalaukun tyhjentymistä ja aiheuttavat näin kylläisyyden tunnetta. Monet potilaat laihtuvat. Koska ylipaino (ilman diabetestakin) on maailmanlaajuinen ongelma ja lisää lukuisten sairauksien riskiä, lääketehtaat kehittävät jatkuvasti uusia lihavuuslääkkeitä ja niiden yhdistelmiä.

Elämäntavat kuntoon ennen lääkerohdoksia

Corpus Hippocraticum, eli Hippokrateen papyruskokoelma käsittää noin 60 antiikin Kreikan ajan lääketieteellistä tekstiä. Ne on pääasiassa kirjoitettu vuosina 430–330 eaa. Hippokrates oli ehkä merkittävin tuon ajan lääketieteen auktoriteetti, mutta kaikki tekstit eivät ole hänen kirjoittamiaan. Kokoelmaa pidetään länsimaisen lääketieteen perustana. Niissä korostetaan elämäntapojen tärkeyttä: Monipuolista ruokavaliota, kohtuudella syömistä, lepoa, liikuntaa.

Elämäntavat kuntoon ennen lääkerohdoksia. Edelleen ajankohtainen ohje. Diabeteksen kohdalla pioneerina pidetään mm. amerikkalaista lääkäriä Elliot P Joslin, joka julkaisi jo vuonna 1916 kirjan The Treatment of Diabetes Mellitus, jossa kehoitetaan mm. välttämään liiallista hiilihydraattien käyttöä ja painotetaan liikunnan merkitystä.

Niskaote maailman diabetes- ja ylipainoepidemiasta

Neurologina olen käytännössä nähnyt, miten moni aivoinfarktin saanut potilas tai potilas, jolla on kuin ylimääräiset sukat jaloissa tai käsineet käsissä ääreishermoston tuntoratojen vaurioitumisen takia, saa vasta oireiden syitä selvitettäessä tietää sairastavansa diabetesta.

Moni ihminen sairastaa tietämättään diabetesta tai sen esiastetta. Nämä henkilöt eivät suinkaan aina ole ylipainoisia. Monilla on suvun sairaushistoriassa diabetesta. Raskausajan diabetes sekä tilanne, jossa veren paastosokeriarvot ovat ajoittain koholla tai verensokeri nousee liian korkealle ruokailun jälkeen, lisäävät riskiä sairastua jossain vaiheessa elämää diabetekseen.

Olisi tärkeätä, että mahdollisimman moni henkilö voisi halutessaan helpolla tavalla tarkistaa kehonsa sokeriarvot ja miten ne vaihtelevat vuorokauden aikana. Jos liian korkeita arvoja havaitaan, laihdutus ja ruokailutottumusten muuttaminen ja liikkuvaisempi elämä voivat korjata tilanteen ja ainakin siirtää tai jopa estää diabeteksen kehittymisen. Diabetes on erinomainen esimerkki sairaudesta, jonka kohdalla ennaltaehkäisy todella kannattaa. Diabeteksen hyvällä hoidolla voidaan parhaassa tapauksessa myös estää liitännäissairauksien kuten munuais-, sydän- ja aivo- sekä silmäsairauksien kehittyminen.

Digiaika ja lääketiede

Olen erityisen iloinen, että saan 70-vuotiaana olla lääketieteen asiantuntijana mukana kehittämässä uudenlaista sokerisensoria. Digiaika tarjoaa uusia mahdollisuuksia mittalaitteiden kehitykseen. Niillä kerätyn datan avulla ymmärretään entistä paremmin yksittäisen ihmisen sokeriaineenvaihduntaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Näitä tietoja tarvitaan hoidon yksilölliseen räätälöintiin ja uusien hoitomahdollisuuksien kehittämiseen. Terveysteknologisten laitteiden käytettävyys on mittausten luotettavuuden kannalta tärkeätä. Laitteiden pitää myös antaa merkityksellistä tietoa ihmisen terveydestä sekä laitteen käyttäjälle että häntä hoitavalle.

Parhaillaan on menossa nettipohjainen sokerimittausjärjestelmän käytettävyystutkimus. Laitan tiedotteen tämän blogini liitteeksi. Toivon, että lukijoistani moni innostuu osallistumaan. Tutkimuksen tulosten avulla voidaan tunnistaa niitä seikkoja, jotka uudessa sensorissa ovat käyttäjille tärkeitä.

Posted in blogit suomeksi, Diabetes, Digitaalisuus, Ihminen, Informaatio, Liikunta, Ruoka, Sairaanhoito, Teknologia, Terveys, Tiede, Tulevaisuus | Tagged , , , , , , , | Leave a comment

Aisteilla herkuttelua

Posted on May 12, 2025 by Kiti Müller

Foibekartanossa on koko alkuvuoden valmisteltu kotioopperaa. Nyt oli vuorossa jo 4. oopperaelämys: Leevi Madetojan vuonna 1924 ensi-iltansa saanut ooppera Pohjalaisia. Se syntyi Suomen itsenäistymisen alkutaipaleella. Tätä kansallisoopperan arvon saanutta satavuotiasta oopperaa yleisö seurasi huhtikuun alussa isolta näytöltä Foibekartanon Ravintola Flyygelissä pienten makupalojen äärellä. Digitaaliset ratkaisut mahdollistavat uudenlaiset elämykset myös kulttuurin saralla. Ooppera saapuu kartanolle nettisivuilta välittyy hyvin se, kuinka kotioopperan äärellä ihmiset tapaavat juhlavissa tunnelmissa. Kotioopperan toteutukseen osallistuminen on innostanut monia mukaan sekä ideointiin että toteutukseen. 

Etkoilla elämyksiä, oivalluksia, uutta oppimassa

Kotioopperan ympärillä oli monipuolinen kattaus oheisohjelmaa. Minulla oli ilo osallistua maaliskuun viimeisenä päivänä oopperaviikon aloittaville etkoille.

Eläväiset esitykset sekä hivelivät mieltäni mukavasti että opettivat minulle monta uutta asiaa: Etkojen ohjelman alussa Nadja Liimatta ja Hilkka Karvinen toimivat juontajina. Juonnon sisällön, joka pureutui pohjalaisuuteen, oli Hilkka suunnitellut. Nadja arveli, että rikasta pohjalaista kaskukulttuuria saattoi pitää yllä ja jalostaa se, että vuonna 1958 aloitetut TV-lähetykset tulivat eteläpohjalaisten ulottuville vasta 1961. Erityisesti mieleeni jäi kasku: ”Tavallista meinahattiin tehrä, mutta priimaa tuli”.

Eteläpohjalaisuuteen liitetyn Jussi-paidan syntytarina on arvoitus, totesivat Nadja ja Hilkka: mistä malli tuli, milloin ensimmäinen villapaita neulottiin ja kuka sen oikein tilasi? Joka tapauksessa se on klassikko. Käsinkudottu villapaita kestää aikaa ja voi lämmittää perhepiirissä monta sukupolvea. Salapoliisityö Jussi-paidan syntymisen osalta taitaa olla vielä menossa päättelin lukiessani paidan tarinaa netistä.

Baritoni Sampo Haapaniemi kertoi kiinnostavasti oopperalaulajan työstä ja miten hän valmistautuu uuteen rooliin. Työ alkaa siitä, kun tuotantoon tulevan oopperan roolittaja ottaa yhteyttä ja ehdottaa hänelle tiettyä roolia. Sampo kertoi, että partituurin läpikäynti antaa hänelle jo tuntuman siitä, minkälaisesta roolista on kyse. Pitää miettiä, sopivatko lauluosuudet juuri hänen äänelleen. On paneuduttava koko oopperateokseen ja kyettävä eläytymään jo etukäteen ehdotetun roolin mahdollisuuksiin.

Foibekartanon talousjohtaja Timo Leivo (kuvassa) piti aivan erinomaisen maku- ja hajuaistia kutkuttavan sekä tiedonjanoani ruokkivan luennon. Meillä oli kaikilla edessämme oikea pitkäjalkainen ja ylväs kuohuviinilasi, valkoinen muovimuki ja posliininen kahvikuppi. Kaikissa oli samaa kuohuviinijuomaa. Timon opastamana saimme konkreettisesti myös kokea, että sama juoma ei todellakaan maistu samalta eri juoma-astioista.

Nuuhkimme ja maistelimme sekä kokeilimme myös sitä, miten makuaistimus muuttuu, jos puristaa sieraimet sormin kiinni ja makuaistin kaveri hajuaisti on poissa pelistä. Ei ihme, että nuhanenälle juoma ja ruoka eivät maistu. Muovimukin, posliinikupin ja kuohuviinilasin pintojen ja muotojen tuottama erilainen käsituntuma osallistui moniaistisen elämyksen tuottamiseen. Syntyi erilaisia aistiyhdistelmien muistijälkiä. Joka kerta kun näen tilaisuudessa käytettyjä juoma-astioita, mieleeni palautuu Kotioopperan etkot ja Timo Leivo opastamassa aistimusten maailmaan.   

Olen aina miettinyt samppanjavispilän ideaa. Timo kertoi, että sen tehtävä on poistaa kuohuviinistä ja samppanjasta kuplat, jotka aiheuttavat osalle ihmistä mm. vastavaivoja, ehkäpä migreeninkin. Kupliva juoma ”nousee nopeammin päähän”. Minä olen siis 70-vuotiaaksi asti ollut aivan väärässä käsityksessä. Olen luullut, että vispilä lisää kuplia, mutta se toimiikin ihan päinvastoin.

Timo puhui myös siitä, kuinka pöytäkattaus, miten ruoat on aseteltu tarjoilulautasille ja tietysti ruokaseura vaikuttavat omalta osaltaan siihen, miltä juoma ja ruoka maistuu. Sopusointu juoman ja ruoan tuoksu- ja makumaailman välillä on myös tärkeä. Kuohuviinitestin äärellä syntyi juttua vieressä istuvien kanssa. Joskus käy niin, että ennakko-odotus ei vastaakaan todellisuutta. Pääsiäinen teki tuloaan. Suklaamunista ja mämmistä saa jutun juurta ja tarinoita. Viereisessä kuvassa Nadja ja Hilkka kuuntelevat Timoa ja Nadja täyttää Timon jakamia juoman maun ja tuoksun arviointilomakkeita.

Vuosien varrella olen saanut maanitella ulkomaalaisia maistamaan mämmiä. Se kun ei todellakaan ulkonäöltään lupaa makunautintoa. Moni heistä, jotka ovat uskaltautuneet maistamaan, ovat pitäneet mämmistä, eivät toki kaikki. Kohta kolmivuotias tyttärenpoika Kasper oli syntymäpäivillä. Tarjolla oli vadelmilla koristeltua kakkua. Tyttäreni kertoi, että pojan ilme oli hämmennyksen ja pettymyksen yhdistelmä: Kasper pitää kovasti tuoreista vadelmista. Niitä hän odotti saavansa nytkin, mutta kyse olikin vadelman näköisestä karkista! Ilman karkkivadelmia kakku maistui pojalle.

Valokuvat on ottanut Tuan Doan, Foibekartano.

Posted in Aistit, Aivot, blogit suomeksi, Empatia, Hymy, Ihminen, Mieli, Muut, Ruoka, Taide, Tarina, Teknologia, Terveys, Tulevaisuus, Tunteet, Virtuaali | Tagged , , , , , , , , | Leave a comment

Noinko ennen tehtiin – vanhojen esineiden kertomaa

Posted on April 13, 2025 by Kiti Müller

Mikä tuo on? Mitä sillä tehdään? Olen usein löytöretkellä kotonamme tyttärenpojan Kasperin kanssa. Toukokuussa 3 vuotta täyttävän pikkupojan tiedonjano on ehtymätön. Samalla, kun kerron hänelle, mikä tietyn esineen nimi on ja mihin sitä käytetään, teen mielessäni aikahyppyjä menneisyyteeni.

Kirjahyllyn päällä pölyä kerää Olympus kirjoituskone. ”Tällaisella minäkin olen aikoinaan kirjoittanut”. ”Mitä?”, haluaa Kasper tietää.  ”Esimerkiksi kirjeitä. Kirjoituskone olikin aikoinaan mullistava keksintö.” ”Miksi?”  ”Sitä ennen piti kirjoittaa käsin”, vastaan. ”Nyt kirjoitat kännykällä”, toteaa tarkkaavainen poika.

Pieni poika huomaa pian, että mekaanisen kirjoituskoneen kirjainnäppäimen painaminen vaatii voimaa. ”Minulla on pienet, mutta vahvat kädet”, toteaa Kasper. Seuraavaksi hän tarttuu kirjoituskoneen vasemmassa yläreunassa olevaan metalliseen kampeen eli telanpalautinvipuun. Oho, paperi siirtyi ylöspäin ja samalla paperi siirtyi oikealta vasemmalle alaspäin, tarkasti uuden rivin alkuun. Jos, lukijani, haluat saada aidon äänikokemuksen käy OverType sivustolla. Siellä voi tietokoneen näppäimistöllä kirjoittaa kuin mekaanisella kirjoituskoneella. Kirjaimen näppäimen painaminen kilahtaa metallisesti ja rivinvaihdon ääni kuulostaa hieman samanlaiselta kuin äänekkään vetoketjun vetäminen.

Kasper jatkaa laitteen ihmettelyä ja kokeilee sen erilaisia osia ja niiden toimintaa. Mietin: tässäkin käsi auttaa käsittämään, mistä on kyse ja kirjoituskoneen äänestä syntyy Kasperillekin muistijälki aivojen sopukoihin.

Kasperin tutkaillessa Olympusta muistelen. Olen yhtäkkiä lapsuuden kodissa. Olohuoneen ovi on kiinni. Huoneesta kantautuva ääni paljastaa, että isäni taitaa kirjoittaa, sillä nykyään hyllylläni olevalla kirjoituskoneella. Mitä hän mahtaa naputtaa mietin, kun avaan oven. Kohtaan näyn, jossa ruokapöydällä ja sen ympärillä olevien tuolien istuimien ja käsinojien päällä on tarkasti leikattuja tekstinpätkiä järjestettynä tavalla, jonka merkityksen vain isäni tietää.

Ennenkin on leikattu tekstiä, siirretty sen paikkaa tai korvattu uudella lauseella

Pöydällä on liimapuikko sekä paperiarkkeja, joissa on tekstiä ja joihinkin kohtiin on liimattu päälle uusi teksti. Osassa paperiarkkeja on vielä tyhjiä rivejä. Pöydällä on myös valkoista korjausmustetta ja tekstissä kohtia, joissa aiempi teksti on piilotettu valkoisen alle. Päälle on kirjoitettu uutta tekstiä. Tässä tavassa korjata tekstiä on vaadittu monenlaisia käden taitoja. Oven avaaminen aiheutti kunnon ilmavirran, koska parvekkeen ovi oli auki. Irrallaan olevat tekstinpätkät lentelivät sinne tänne.

Isäni ei ollut tyytyväinen. Hänen tarkkaan miettimänsä järjestys oli hetkessä muuttunut kaaokseksi. Hän taisi muistaa tapauksen vuosia myöhemminkin. Kun lapsenlapset leikkivät hiekkarannalla ja laskivat liukumäellä veteen, saunamökin ovella oli välillä iso lappu: Pääsy kielletty, Olli-vaari tekee töitä!

Olympuksen vieressä hyllyllä on vanhanaikainen vakaa. ”Mikä tuo on”, kysyy Kasper. ”Sillä punnittiin erityisesti kirjeitä.” ”Miksi”. ”Aikaisemmin kirjoitettiin kirjeitä paperille. Sitten ne taitettiin kirjekuoreen ja kuoren päälle kirjoitettiin osoite, minne postin piti kirje viedä”. ”Kirjeen paino punnittiin, koska sen perusteella ostettiin postimerkit”, kerron. ”Näytä minulle postimerkki”, pyytää Kasper. Haen isäni arkistosta vanhan kirjekuoren, jossa on postimerkki ja leima.

”Aikaisemmin kirjoitettiin kirjeitä, joissa kerrottiin muille ihmisille kuulumisia”, selitän. ”Mutta olihan silloin jo tuo valkoinen puhelin, jolla soittelen”, toteaa Kasper. Kerron hänelle, että kun minä olin pieni puhelinlinjat ulkomaille rätisivät usein ja puhelut olivat kalliita. Kun isäni oli jouluna ulkomailla töissä, meidän piti etukäteen tilata kaukopuhelu, jotta voitiin puhelimessa toivottaa hyvää joulua ja kertoa kuulumisia. ”Nyt sinä kirjoitat ja lähetät kuulumisia joka päivä kännykällä ja puhutkin sillä. Joskus puhelimessa näkyy äiti tai isä, ja he näkevät minut ja minä heidät”, sanoo Kasper.

Kirjoituspöydän laatikosta löytyy omituinen viivoitin. ”Mikä tämä on”, kysyy Kasper ja ottaa sen käteen. Hän siirtelee sen erilaisia viivaimia oikealle ja vasemmalle. ”Se on laskutikku, jolla voi laskea kaikenlaista, jos osaa”, vastaan. ”Osaatko käyttää tätä?” ”Ihan vähän osaan laskea helppoja laskuja, mutta isäni osasi laskea sillä monimutkaisiakin juttuja.” Kuin silmieni eteen ponnahtaa muististani filminpätkä kotimme olohuoneesta: Fyysikko-isäni mielestä koulun pitkä matematiikkaa sopii ihan hyvin myös tytöille.

Lukiossa valitsin siis matikkalinjan ja huomasin pian, että matikkapääni ei ole erityisen hyvä. Useimmiten vasta monen yrityksen jälkeen sain kotiläksynä olevasta laskusta tuloksen, joka poikkesi vain hieman kirjan lopussa olevasta vastauksesta. Menin isäni luo. ”Kirjassa on virhe, numero pilkun jälkeen on mielestäni väärin”, selitän. Isä otti laskutehtävän ja laskutikkunsa. Hän siirteli tikun viivaimia sinne ja tänne. ”Kyllä kirjan vastaus on oikea”, hän toteaa laskutikun siirtelyn lopuksi. ”Mutta, miten laskit sen?” tivasin. Se sinun täytyy itse oivaltaa, taisi isä vastata. Lähdin puhisten pois.

Muutaman myttyyn menneen yhteisen matikkahetken jälkeen isäni ja minä totesimme yhdessä, että Olli-isä, Kiti ja matematiikka on yhdistelmä, jossa ainakin Kitin tunteet kipinöivät. Isän viilipyttymäinen olemus sai kipinät oikein räiskymään. Perheystävän poika suostui tukiopettajakseni. Hän osasi selittää matematiikan kieltä ja laskurutiinin kehittyminen auttoi minua tajuamaan asioita. Ei harjoitus tehnyt minusta mestaria, mutta loi pohja sille, että kykyni ymmärtää erityisesti soveltavaa matematiikkaa, kehittyi työn myötä varsin hyväksi.

Aikamatkalta palaan tähän päivään. Kasper levittää kätensä sormet viuhkaksi: ”Minä osaan laskea näillä sormilla kymmeneen. Osaatko sinä, mummeli, laskea sormilla?” ”Kyllä, mutta kaikkeen laskemiseen eivät sormet riitä, mutta voisimme ottaa varpaat avuksi.” Siispä molemmilta sukat pois. Paljain jaloin, käsien sormet viuhkaksi levitettynä alkoi laskuleikkimme, laskutikun innostamana.

Kaikki kuvat ovat kotiarkistosta.

Posted in Aivot, Ajattelu, blogit suomeksi, Ihminen, Informaatio, Käsi, Matematiikka, Motoriikka, Muut, Teknologia, Tiede, Tulevaisuus | Tagged , , , , , , , | Leave a comment

Otteluni myskikurpitsan kanssa

Posted on January 1, 2025 by Kiti Müller

Uuden vuoden alkajaisiksi olen muistellut oman elämäni viime vuoden tapahtumia; erityisesti tilanteita, jotka nyt ajattelen voivani vuosienkin päästä palauttaa mieleeni. Ajan kulku ja uudet kokemukset väistämättä ripottelevat mausteita myös aiemmin koettuun. Erityisesti ajankohta (jopa vuosi), jolloin asian koki, ei useinkaan muistu mieleen. Niinpä päätin tässä blogissa kertoa vuoden 2024 syksyni eräästä huippuhetkestä: ottelustani myskikurpitsan kanssa. Heti näin tuoreeltaan.

Pienikätinen vasuri tuumailee…

Syksy on kurpitsa-aikaa. Herkullista kurpitsakeittoa on tarjolla monin eri variaatioin. Mies toi kotiin ison myskikurpitsan ja ehdotti keiton tekoa. Siitä saisi herkkua moneksi päiväksi. Osaankohan pienikätisenä vasurina tuollaista järkälettä kuoria, pohdin ääneen. Mieheni tarjoutui hoitamaan kuorimisen. ”Lähde sinä vain melomaan, kyllä minä tämän hoidan”, totesin päättäväisesti.

Alkoi otteluni myskikurpitsan kanssa. Tuloksena reilun tunnin mittelöstäni myskikurpitsan kanssa kesämökkimme keittiössä Jääsjärven rannalla oli kaaos. Eri kokoisia veitsiä lojui pöydällä ja useilla leikkuulaudoilla. Niillä olin yrittänyt kuoria, viipaloida ja paloitella myskiä. Osittain kuoritut, säälittävän näköiset kurpitsan palat ja jyrsityt, hujan hajan pöydällä olevat kurpitsan kuoret olivat tuore todiste siitä, että kurpitsakeittoa ei taida olla tarjolla ainakaan lounaalla.

Otteluni myskikurpitsan kanssa on kestänyt yli tunnin.
Kamppaluväsymystä nähtävissä.

Mittelön aikana kävin kiivassanaista keskustelua kurpitsan kanssa. Jupisin, jurnutin, manailin, sadattelin. Yritin tyylillä ”yrityksen ja erehdyksen kautta” löytää ratkaisun, jossa oikealle kädelläni saan pidettyä kurpitsapaholaista paikoillaan ja vasemmalla kuorimaveitsen sellaiseen kulmaan, että se kuorii pitemmän matkan kerralla kuin sentin. Kun mies saapui paikalle kotiin melontareissulta ja näki keittiön kamppailun jäljet, vetosin – jälleen kerran -vasenkätisyyteen.

Väitän edelleen, että veitset on tehty oikeakätisille. Molempikätinen mieheni on useita kertoja näyttänyt, että kuoriminen onnistuu kummallakin kädellä. Pysyn kannassani. Sen verran monta sormien viiltohaavaa on tullut. On ollut muutama pahempikin läheltä piti tilanne. Saattaisin olla 9-sorminen. Minusta ei ole kehittynyt erilaisten juuresten taitavaa kuorijaa. Maa-artisokkaan en suin surmin koske veitsellä.

Pitikin luvata miehelle, että sesonkiruoka kurpitsakeitto odottaa kotiin palaava melojaa. Pitikin kokemattoman itsevarmana todeta miehelle, joka tarjoutui kuorimaan kurpitsan ennen melontareissuaan, ”kyllä minä siitä selviän”.  Mies oli epäilevän näköinen. Hänen ilmeensä viesti: veitsien käyttö ei ole sinulla hanskassa. ”Minun on 70 v ikäisenä aika ryhdistäytyä ja opetella tämä kuorimishomma”, totesin oppimisen motivaatiota uhkuen.

Jälkiviisastelevat ajatukseni

Nyt tiedän, että ilman kokemusta ja ohjausta, en millään veitsellä olisi onnistunut kuorimaan sitä. Olisi pitänyt kiitollisena ottaa vastaan tarjottu apu. Vasenkätisyys, veitset, pieni käden koko (hansikaskoko 6.5, monesti oikea koko löytyy 150–160 cm lasten osastolta) ja stereonäön puute yhdistettynä ikänäköön, ei todellakaan ole optimaalinen ihmisen ominaisuuksien yhdistelmä myskikurpitsan taltuttamiseen.

Olen vuosia sitten (jälleen yksin maalla) kaksi tuntia äheltäen perannut pienen keon Jääsjärven muikkuja YouTube opetusvideon avulla. Silloin ajattelin, että tätä haastavampaa tuskin tulee ruuanlaitossa eteen. Olin väärässä. Myskikurpitsan kanssa kamppailuun verrattuna muikkujen perkaus oli, jos ei ihan lasten leikkiä, niin kohtuu helppoa. Miksi en myskikurpitsan kanssa kinastellessa ottanut esille Youtubesta ”näin kuorit näppärästi myskikurpitsan” opetusvideota? Tunnekuohussani tämä järkevä tapatoimia ei tullut mieleen. Ei myöskään viisas neuvo ”maltti on valttia”.

Tervehdykseni melontareissulta hyväntuulisena palaavalle miehelle oli: ”Aamupäiväni on ollut hirveä! Tähän perheeseen on turha ostaa jatkossa myskikurpitsaa. Tämä on ainoa ja viimeinen kerta kun siitä keiton teen. Tämä aamupäivä jää mieleeni ruoanlaiton katastrofina, jota lienee vaikea ylittää. Kesti kaksi tuntia, että sain jonkinlaiset kurpitsan palat keittokattilaan ja soseutussauvan sinkoamia keiton pisaroita taitaa löytyä vieläkin eri puolilta keittiötä.”

Täytyy antaa tunnustus miehen tyyneydelle ja rohkeudelle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vaimo manailee, että keittiövälineet eivät taatusti ole VIELÄKÄÄN molemmilla käsillä yhtä sujuvasti käytettäviä. ”Siinä ’Treeniä varttuneelle keholle ja mielelle’ kirjassanne tuotte esille, kuinka arkielämä on treenien aarreaitta. Ja korostatte käsien voiman ja sorminäppäryyden tärkeyttä. Silmä-käsi yhteistyö ja tarkkaavuus ovat tärkeitä, kirjoitatte.” Harmitukseni sekaan ilmestyy syyllisyyden pisaroita. Onko nyt kyse siitä, että ”tee niin kuin opetan, älä tee niin kuin minä nyt olen tekemässä – luovuttamassa”.

Lempilauseitani on: uuden oppimiselle ei ole parasta ennen päivää. Voiko raja oppimiskyvyssä tulla vastaan. Onko sen osoittanut myskikurpitsa? ajattelen ääneen.

Mies, joka on kuukausia kuunnellut treenikirjan kirjoittajien ajatuksia ja lukenut kirjan eri versioita, toteaa, että eikös tässä nyt ole erinomainen arkitreeni käsien käytölle ja mahdollisuus oppia uutta. Mieheni on aikoinaan saanut minut opettelemaan marjapoimurin käyttöä muistuttamalla minua ”teeseistäni”: koskaan ei ole liian vanha oppimaan uutta.

Yhteistyön voimannäyte – myskikurpitsa kohtaa voittajansa

Ihmisen pitää tehdä kuten muita neuvoo. Niinpä ostin vihannestorilta suurimman myskikurpitsan.

Uusi matsi myskikurpitsan kanssa alkaa.

Aviomies kuori lappeellaan olevan myskikurpitsan ja halkaisi sen pituus suunnassa kahtia. En edes ollut ajatellut tuollaista ratkaisua. Vuosien varrella minulle on kehittynyt suuri kunnioitus ruoan laitossa käytettäviä veitsiä kohtaan. Sen verran monta laastaria on sormissa ollut. Jos minulle olisi etukäteen sanallisesti vinkattu mieheni käyttämä myskikurpitsan kuorimistapa, olisin katsonut leikkuulaudalla lepäävää kurpitsaa ja kehittänyt mielessäni tapahtumaketjun, jonka lopputulos olisi matka sairaalan päivystykseen tikattavaksi; pahimmassa tapauksessa amputaatiovamma, kun veitsi on vihanneksen sijaan leikannut palan pois sormesta. Vilkas mielikuvitukseni vei minut pillit soiden ambulanssilla sairaalaan irronnut sormi vedenpitävässä pussissa mahdollisimman kylmään veteen upotettuna. (Kuten lukija huomaa, olen etukäteen varautunut katastrofiin ja toivon, että se on kuin sateenvarjo. Kun varjo on mukana, ei sada.)

Mies kuorii kokenein ottein myskikurpitsaa.

Nyt opin konkreettisesti vierestä katsomalla, miten mies homman hoiti. Olen edelleen sitä mieltä, että hän saa puolittaa kurpitsan. Minä harjoittelen seuraavalla kerralla tuota kuorimista. Tapahtuman jälkeen rupesin näkemään myskikurpitsoja ruokakaupoissa. Kassajonossa huomasin myskikurpitsat ihmisten ostoskoreissa. Tiedätköhän, mihin olet ryhtymässä, mietin. Herkullista kurpitsakeittoa olen itsekin syönyt ja aikaisemmin kuvitellut sen valmistuksen olevan helppoa. Nyt tiedän paremmin, sen valmistus on taitolaji.

Harmitus haihtui – onnistumisen iloksi muuttui

Onneksi mittelöni myskikurpitsan kanssa ei lannistanut. Pari viikkoa myöhemmin poimin niistä isoimman ruokavaunuun. Ja sain henkilökohtaisesti kokea, että olin sittenkin oppinut uutta kokkauksesta. Toisen yrityksen myötä muistikuvani taistelusta kurpitsan kanssa sai tummien värien rinnalle valoisampia värejä.

Nyt sujuu jo paremmin.

Ruoanlaitto on monin tavoin taitolaji. On tiedettävä minkälaista veistä käytetään missäkin vaiheessa aterian valmistusta. Ja kurpitsakeiton kohdalla kurpitsan palojen ja veden määrän pitää olla oikeassa suhteessa. Pitää tietää, milloin on aika soseuttaa ja kuinka käyttää sauvasekoitinta niin ettei jälkisiivouksesta tule koko keittiön kattava pesu ja omat vaatteet tarvitsevat pyykkäyksen. Ja sitä kannattaa valmistaa yhdessä henkilön kanssa, joka tietää, mitä tekee.

Nyt kiertelen ruokakauppojen vihannesosastoilla hypistelemässä erilaisia kurpitsalajikkeita. Päivien lyhetessä erilaisia oranssinvärisestä kurpitsasta koverrettuja valolyhtyjä on ilmestynyt ympäristöön. Ne virnistelevät ja nauravat. Joillakin on ilkikurinen tai tuimempi katse. Silmiini osui myös myskikurpitsasta tehdyn kasvis joulukinkun resepti, jonka otin talteen. Ehkä joskus sitä kokeilen. Tämä tarina on myös arjen esimerkki siitä, miten jokin kokemus vaikuttaa tapaamme tarkkailla ympäristöä sekä siihen, mitä havaitsemme. Toivottavasti käytännön tieto siitä, miten myskikurpitsasta valmistaa herkullista keittoa, löytyy jatkossa myös muististani.

En ole koskaan kovertanut oranssia kurpitsaa lyhdyksi. Ehkäpä ensi syksynä? Ja aika näyttää, miten vuosien kuluttua muistan myskikurpitsaotteluni.

Kaikki valokuvat ovat Kiti Müllerin kotiarkistosta.

Posted in Aistit, Aivot, Ajattelu, blogit suomeksi, käsi, Motoriikka, Muut, Ruoka, Tarina, Vasuri | Tagged , , , , | Leave a comment

Pehmolelut vierailivat seniorijumpassa

Posted on May 11, 2024 by Kiti Müller

Reipas musiikki raikaa. Hanna Viertiö-Ojan Move4Life kuntosalin seniorit lämmittelevät viikoittaisen treeninsä aluksi. Hanna oli kutsunut minut pitämään lukupiirin Treeniä varttuneelle keholle ja mielelle kirjasta varsinaisen treenin jälkeen. Tulin seuraamaan viikkotreeniä: innokasta ja liikuntasuorituksiinsa keskittyvää porukkaa. Määrätietoinen ja hyväntuulinen, toisiaan kannustava joukko. Ryhmän keski-ikä on 74 vuotta. Joukossa on pari alle 70-vuotiasta ja kaksi jo 80 vuotta täyttänyttä.

Lämmittelyjakson jälkeen osallistujat kiertävät laitteesta toiselle. Tilanne muistuttaa ympäri maailman tunnettua musiikki ja tuolit leikkiä, jossa musiikin soidessa osallistujat kiertävät tuolien ympäri. Tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Kun musiikki loppuu, leikkijät ryntäävät vapaalle tuolille ja yksi jää ilman tuolia. Kuntosalissa kaikille riittää laitteita. Kun Hannan soittama musiikki loppuu, jokainen vaihtaa toiselle laitteelle.

Hanna tarkkailee tilannetta ja pistää musiikin soimaan, kun kaikki ovat uuden laitteen luona valmiita treenaamaan. Ihmisessä on yli 600 lihasta, joista yli 300 on luista tukirankaa eri tavoin liikuttavia poikkijuovaisia lihaksia. Sileitä lihaksia on mm. sydämessä, verisuonissa, hengitysteissä ja suolistossa. Hanna on kehittänyt ohjelman senioreille niin, että jokaisen laitteen kohdalla vietetty aika on lyhyt. Vastus laitteissa huomioi myös kuntoilijan iän. Eri lihakset ja lihasryhmät joutuvat tunnin treenin aikana sopivassa mitassa töihin.

Pienikin liike pistää hermoverkkoihin vipinää

Lukupiirille yksi kuntoilijoista oli aamulla leiponut pullia. Niiden ympärille olivat keittiössä jo kerääntyneet pehmolelut ja lukupiirissä käsiteltävä kirja.

Loppuverryttelyjen jälkeen istuimme kaikki rinkiin. Kerroin kirjan ideasta: liike, pienikin, aikaansaa aivojen eri hermoverkoissa aikaiseksi vipinää. Erilaisten liikkeiden suunnittelu ja toteutus vaatii myös ajattelua ja liikemuistiin tallennettuja taitoja.

Aistitietoa hyödynnetään monipuolisesti. Hannan soittama musiikki rytmittää, samalla kuullaan laitteen liikkeet. Näköaisti antaa osaltaan tuntoaistin lisäksi ”missä mennään” palautetta aivoille. Asentotunto auttaa tasapainon hallinnassa. Juttelimme siitä, miten monipuolisesti ihmisen eri aistit ja liikkeisiin vaikuttavat hermoverkot saavat harjoitusta. Lisäksi ihmisen pitää kyetä keskittymään ja toisaalta havainnoimaan ympäristöä. Pitää muistaa, miten eri laitteita käytetään oikein. Keskittyminen liikuntasuoritukseen on tärkeätä ja samalla pitää olla valppaana, ettei satu vahinkoja tai yhteentörmäyksiä jumppakavereiden kanssa. Tilannetajun pitää toimia, kun salissa on useita kuntoilijoita.

Käsijumppaa lukupiirissä

Käsien puristusvoimaa ja esimerkiksi peukalon ja etusormen pinsettiotetta tarvitaan lukuisissa arjen puuhissa. Kädellä tartumme päivittäin erilaisiin esineisiin, avaamme korkkeja ja paketteja. Taikinan vaivaaminen käsin ja pullien pyörittely on hyvää arkitreeniä. Sitä on myös kaikenlainen nikkarointi ja erilaiset kotityöt.

Käden tuntoaisti tunnistaa kupin pinnan lämpötilan ja varoittaa juojaa liian kuumasta juomasta. Silmät kiinnikin ihminen tunnistaa kädessään olevan tutun esineen. Tämä onkin aika kiva seuraleikki. Onko ympäristössä esineitä, jotka eivät ole kaikille tuttuja, jolloin vastaus ei tule kuin apteekin hyllyltä. Kun uutta esinettä on pari kertaa kädessään pyöritellyt, syntyy aivoihin muistijälki ja esineen tunnistaa seuraavan kerran silmät kiinni.

Käden lukuisten pienten lihasten voima heikkene monilla huomaamattakin, kun ikää karttuu. Siihen havahtuu, kun tavarat alkavat tipahdella näpeistä. Niinpä lukupiirissä teimme yhdessä treenikirjassa esiteltäviä sormien harjoituksia: sormien haritusta sekä yksittäisten sormien vuoronostoja, käsien ollessa vaakatasossa kämmenpuoli ylöspäin. Tästä syntyi muistitreeni, kun piti muistaa, missä järjestyksessä sormia nostetaan.

Käsien pikkulihasten voimaharjoituksena teimme sormien kuminauhajumppaa, jossa parin millimetrin paksuinen, napakka kuminauha on esimerkiksi peukalon ja pikkurillin välissä. Kuminauha on vastuksena, kun sormia loitonnetaan kauemmaksi toisistaan. Iän myötä monille tulee sormien nivelrikkoa. Sormijumppien liikesarjat vetreyttävät niveliä ja samalla lukuisat käden pikkulihakset pistetään töihin. Pyörittelimme ranteita, jolloin myös käsivarren lihakset saavat kyytiä. Edellisessä blogissani Varttunut vaali arjen taitojasi on kuva, jossa kirjan kirjoittajat tekevät sormien kuminauhajumppaa.

Omin jaloin

”Onhan teillä kunnon kengät ja kävelette joka päivä?” kysyi yli 90-vuotias anoppini, kun Venäjä valtasi Krimin vuonna 2014. Joskus jalkapatikka on ainoa vaihtoehto päästä eteen päin. Kerran automme päätti aloittaa lakon mökkitiellä – aikana, jolloin kännyköitä ei vielä ollut. Onneksi ihmisellä on aina mukana oma kulkuväline – jalat. Mökkitietä kävellen löytyi talo, jossa oli puhelin, jolla soittaa apua.

Jalkojen ja nilkkojen on kestettävä ihmisen koko paino. Kuten käsissä, jaloissa on lukemattomia pieniä lihaksia, joitten voima heikkenee, ellei niitä pistetä töihin. Arjen askareet ja erilaiset kävelyalustat, joilla ihminen liikkuu – joskus paljain jaloinkin – ylläpitävät jalkaterien ja nilkkojen lihasvoimaa. Niiden hyvä kunto on tärkeää myös tasapainolle. Lukupiirissä puhuimme myös yhdellä jalalla seisomisesta, jota voi treenata päivittäin lukuisia kertoja. Kuntosalin seniorit olivatkin jo tehneet treenitunnin loppuvenyttelyjä myös yhdellä jalalla seisten.

Ihmisen jalat kaipaavat liiketreeniä, mutta yhtä lailla rentoutusta. Lapsuuden kesistä muistan, kuinka toimelias mummuni laulaa luritteli puuhellan äärellä rypyttäessään näppärin sormin karjalanpiirakoita. Illalla hän sitten istui tuolille, kipristeli varpaitaan, pyöritteli nilkkoja ja pisti ruistaikinan pulikkakaulimen lattialle poikittain. Hän pyöritteli sitä paljaalla jalkapohjalla. ”Ai että tämä pulikkahieronta tekee hyvää”, mummuni huokaisi.

Tapin lempikirja

Kerroin lukupiiriläisille, että treenikirja tuottaa perheessäni paljon iloa. ”Missä on Tapin lempikirja?” huudahtaa kuvan pikkupoika heti, kun ulkovaatteet on riisuttu. Hän kipittää olohuoneeseen.

Kirjan löydettyään hän istahtaa lattialle sitä tutkailemaan. Kohta Tapi on pystyssä ja hihkaisee: ”musiikki, laulu, tanssi, jumppa”. Yhdessä laitetaan musiikki soimaan. Sitten lattialle matolle makaamaan ja jalkoja kohti kattoa heiluttelemaan musiikin tahdissa. ”Mummeli ja Ukki myös”, poika huudahtaa. Kohta kolme jalkaparia jumppaa. Ja sitten tanssitaan ja hypellään.

Alkuvuoden kokemus on osoittanut, että kirja sopii kaikenikäisille liike- ja aivotreeniksi. Jumppahetket Tapin kanssa ovat isovanhemmille päivän parhaita hetkiä. Minä olen aina ollut lihasteni osalta jäykempää sorttia. Eräänä päivänä huomasin kerääväni taaperon kanssa palikoita laatikkoon ns. syväkyykky asennossa. Oli iloinen yllätys huomata, että 69-vuoden iässä notkistuin kuin huomaamatta Tapin kanssa touhutessa.

Tasapainoharjoitus pehmolelun kanssa

Lopuksi lukupiiriläiset saivat valita itselleen pehmolelun. Lelu laitettiin säärten päälle. Sitten tuolilla istuen nostimme jalat irti lattiasta. Treenissä pehmolelun pitää pysyä säären ja nilkan päällä. Tässä jumppaliikkeessä tarvitaan alaraajojen nostovoimaa ja hyvää istumatasapainoa. Liike vaatii myös vartalon hallintaa. Tätä jumppaliikettä voi tehdä kaikenkäisten ryhmissä. Siitä saa aikaiseksi leikkimielisen kisan: kenellä pehmolelu pysyy pisimpään säärten päällä ja jalat irti lattiasta. Harjoittelun myötä ihminen huomaa varsin nopeasti kuinka lihaskunto ja istumatasapaino paranevat.

Lukupiirin lopussa pehmolelut liittyivät joukkoon auttamaan tasapainoharjoituksessa. Kuvassa toisena oikealta istuu vieressäni Hanna Viertiö-Oja, joka on suunnitellut senioreille oman treenisarjan.
Posted in Aistit, Aivot, blogit suomeksi, Ihminen, Ikääntyminen, jalat, Käsi, Kävely, Kognitio, Liikunta, Mieli, Motoriikka, Muut, Terveys | Tagged , , , , , , , | Leave a comment

Varttunut, vaali arjen taitojasi

Posted on January 15, 2024 by Kiti Müller

Liike huoltaa aivoja läpi elämän

Kasper, tyttärenpoikani, ilmestyy viereeni. Utelias ja tarkkaavainen taapero on huomannut, että mummeli on innostunut postin tuomasta ruskeasta paketista. Jännitystä on ilmassa. Paketista löytyy Treeniä varttuneelle keholle ja mielelle kirjoja. Kirjoitin tämän Bazarin kustantaman kirjan viime vuonna yhdessä Kristina Laaksosen ja Ulla Bromsin kanssa. Se ilmestyi 10.1.

Kasper kurkottaa katsomaan paketin sisällä olevia kirjoja. Hän painaa etusormensa keskelle kirjan kantta. ”Jumppa, mummu”, hän sanoo. ”Aivan oikein”, vastaan. ”Tanssi”, Kasper toteaa seuraavaksi. ”Kyllä, tanssi on oikein hyvää jumppaa koko keholle, mielelle ja aivoille”, jatkan. Avaan kirjan ja näytän Kasperille kuvia erilaisista liikesarjoista, joista kirjassa on kuvia.

Kasper nappaa kirjan ja menee istumaan olohuoneen lattialle sitä selailemaan. Kohta hän tulee uudestaan luokseni ja sanoo ”laulu, tanssi”. Pian hyppelehdimme musiikin tahdissa. Kohta olemme molemmat lattialla ja nostamme jalkoja musiikin rytmissä kohti kattoa. Kasper katsoo minua ja vie molemmat jalat suorassa puolelta toisella. Huomaan ilokseni, että tämä jalkajumppa onnistuu minultakin.

Työikäisille on tarjolla runsaasti kirjallisuutta, jolla opastetaan, miten pitää huolta toimintakyvystä, aivoterveydestä ja jaksamisesta. Hyvä toimintakyky on yhtä tärkeätä jo eläkkeellä oleville seniorikansalaisille. Kirjamme onkin erityisesti suunnattu vanhemmalle väelle. Siinä esitetyt oman kehon tai kotoa löytyneiden esineiden avulla suoritetut harjoitteet on laadittu niin, että ihminen voi itse muokata harjoituksia helpommista vaikeammiksi. Niitä voi tehdä kotona arjen askareiden lomassa. Vaikka mielessämme ovat olleet erityisesti ikääntyvät, kirjan harjoitukset sopivat kaiken ikäisille.

Liike – muistitreeni

Liike on muutakin kuin motoriikkaa. Sen tuottamiseen tarvitaan niin aivoja, ajattelua eli tiedonkäsittelyä, muistia, aistihavaintoja, tuki- ja liikuntaelimistöä, sydän ja verenkiertoelimistöä, keuhkoja sekä keskus- ja ääreishermoston toimintaa. Ilman omaehtoista liikettä ja tekemistä eri osa-alueiden toimintakyky heikkenee. Niiden kuntoa ja toimintavarmuutta voi paitsi ylläpitää pienin askelin, myös parantaa monin eri tavoin. Tärkeintä on liike.

Kirja on kokoelma erilaisia liikesarjoja, joista lukija voi valita itselleen mieluisia. Niitä yhdistelemällä löytyy joka päivälle erilaiset liikesarjat. Ne treenaavat samalla muistia ja niiden äärellä voi oivaltaa uutta. Liikesarjojen rakentelu on luovaa puuhaa. Viereisessä kuvassa on esimerkki kirjan Tasapainon tuoliharjoituksesta, jossa alaraajoja nostetaan polvet lähekkäin ja nilkat yhdessä ja säärien päällä on pehmolelu. Tavoite on pitää papukaija säärten päällä samalla kun nostan ja lasken alaraajojani pitäen ne irti lattiasta.

Arkesi on treenien aarreaitta

Kirjan kirjoittamisen aikana olen voinut seurata, kuinka pieni Kasper harjoittelee arkielämän taitoja. Ruoka pysyy lusikassa, kun hän on oivaltanut, miten päin lusikka pitää viedä suuhun. Ruokailu onkin hyvä arkinen esimerkki siitä, miten jokainen meistä treenaa syödessä mm. käsien yhteistyötä ja koordinaatiota, silmäkäsi yhteistyötä ja käsien hienomotoriikkaa. Ilman riittävää yläraajan ja käden lukuisten lihasten voimaa ja niiden välistä yhteispeliä ei ruokailuvälineiden käyttö onnistu. Ruokailun aikana on riittävän hyvä istumatasapaino tärkeätä samoin kyky arvioida etäisyyksiä: kuinka pitkälle pitää kädellä kurottaa, jotta saa otteen ruokapadan kauhasta. Kirjasta löytyy lisää arjen esimerkkejä.

Elämä on oppimista

Ihminen oppii päivittäin, usein huomaamattaan uusia asioita. Kasper on oppimisensa alussa. Minä, hänen mummelinsa, olen saanut opetella erilaisia juttuja jo yli 69 vuotta. Olen jo saanut huomata, että taito, mitä ei jatkuvasti monipuolisesti käytä, ruostuu. Kirjan kirjoituksen aikana tein kirjaan tulevia harjoitteita. Huomasin, että mm. taaksepäin kävely oli alussa hyvin varovaista ja yhtä viivaa myöten kävellyssä huomasin, että tasapainoni oli vuosien varrella huomaamattani huonontunut. Aloin tehdä kirjan seisoma- ja kävelytreenejä päivittäin ja ilokseni huomasin, että tasapaino parani varsin pian. Lumesta muhkuraisilla kävelyteillä parantuneesta tasapainosta on ollut apua.

Kävely itsessään treenaa toimintakykyä monipuolisesti. Viime viikkoina on ollut sakeata lumipyryä, kovia pakkasia, nuoskakelejä, sadetta ja räntää. Suomen talvi on oikukas. Hyviä ulkoilusäitä – aurinkoisia päivä, pienessä pakkasessa ilman liukkaan kelin varoituksia – voi olla harvassa. Kirjamme treenien avulla ihminen voi sisätiloissa huolehtia toimintakyvystään. Näin ihminen pitää yllä lihaskuntoa, tasapainoa ja raajojen välistä yhteistyötä.

Ihminen ei aina ole sopivassa mielen- tai vireydentilassa tekemään erilaisia harjoituksia. Tarvitaan joustoa ja vaihtelevuutta treeneihin. Kirjassa painotamme sitä, että ihmisen toimintakyvylle voivat sopia lyhytkestoiset harjoitukset pitkin päivää eri ajankohtiin sijoitettuina. Joskus on into päällä tehdä tunnin pituinen treenikokonaisuus.

Aikaa tehdä asioita itse

Kaikki ymmärtävät, että pieni lapsi syö hitaasti ja sotkeekin, kun opettelee taitoja. Annetaan hänelle aikaa opetella. Ja kun lapsi on oppinut perustaitoja, hän haluaa tehdä niitä itse ilman, että aina autetaan.

Ikääntynytkin tarvitsee aikaa. Halusimme kirjassa tuoda esille sen, että vanhemmiten ihminen tekee asioita usein vähän hitaammin kuin nuorempana, vaikka taidot ovat tallella ja hyvin hanskassa. Tässä kiivastahtisessa ympäristössä on tärkeätä antaa vanhemmalle ihmiselle aikaa tehdä asiat omaan tahtiin. Hyvää tarkoittava ihminen voi ajatella, että asioiden tekeminen on ikääntyneelle näköjään vaikeata. Teenpä asian hänen avuksensa suit sait valmiiksi. Tällainen hyvää tarkoittava avuliaisuus voi kuitenkin johtaa siihen, että ikääntyneen taidot todellakin alkavat heikentyä ja unohtua, kun hän ei saa mahdollisuutta niitä treenata.

Näin syntyi kirjoittava kolmikko – ja tämä kirja

Kirjan siemen alkoi ensimmäisen kerran itää mielessäni, kun Ulla Bromsin kutsusta kävin Foibekartanon Foibe Akatemiassa lokakuussa 2020 puhumassa Aivoista ja käsitöistä.  Keväällä 2022 palasin keskustelemaan aiheesta Aivot ja Kulttuuri.

Ullan kanssa keskustelimme yhteisöllisyyden tärkeydestä. Ihmiset eri taitoineen ja kiinnostuksineen parhaimmillaan innostavat toisiaan kokeilemaan uusia asioita.

Neurologi Kristina Laaksoseen tutustuin tutkimustyön puitteissa vuonna 2015. Kahden neurologin ajatusmaailmat kohtasivat. Meitä molempia kiehtoo se, kuinka kokonaisvaltaisesti aivot ja muu hermosto ovat mukana kaikessa tekemisessä. Toisaalta kaikki tekemisemme vaikuttaa aivojen hermoverkkoihin. Tämä pätee kaikenikäisiin.

Kristinan ja Ullan ajatukset toivat täydentävää näkökulmaa ihmisen toimintakykyyn vaikuttaviin tekijöihin. Kirjan tekeminen molempien kanssa kiehtoi, joten tutustutin heidät toisiinsa. Kahvittelun äärellä löytyi nopeasti yhteinen sävel. Totesimme yhdessä, että ikääntyvät ihmiset ansaitsevat oman treenikirjan ja tietoa pitää jakaa myös toimintakykyyn vaikuttavista eri tekijöistä.

Foibekartanossa tapasin monia seniorikansalaisia, joiden kanssa keskustelut osaltaan innoittivat tarttumaan kirjahankkeeseen. Kaikki tapaamani henkilöt painottivat sitä, että arjessa pitää olla erilaista tekemistä, joka pitää liikkeessä ja tuo mielen virkeyttä. Puhuimme myös siitä, kuina tärkeätä riittävä fyysinen ja henkinen toimintakyky on elämän laadulle. Moni seniori kertoi omia vinkkejään, joilla toimintakyvystä huolehtia. Useita heistä on haastateltu kirjaamme.

Kirjoitustyön tuoksinnassa

Kirjan sisältö alkoi hahmottua ja Bazar Kustannuksen tietokirjojen kustannuspäällikkö Ilpo Jäppinen innostui asiasta. Vuoden 2023 aikana kirjoittajakolmikkomme hioutui yhteen niin, että pala palalta kirjan lopullinen sisältö ja rakenne alkoi muotoutua yhdessä ajattelun pohjalta. Kirjaprojekti oli vahvasti läsnä arjessamme ja saimme hyviä ideoita ja kommentteja monilta ihmisiltä. Iloksemme aihe kiinnosti. Myös virkeät ja aktiiviset seniorit jakoivat auliisti kokemuksiaan ja kertoivat toiveitaan kirjan sisältöön liittyen.

Kirjan kuvitus pohjautuu valokuviin, joissa eri seniorit tekivät kirjassa kuvattuja liikkeitä. Valokuvia kertyi satoja, joista piti valita kuvitettavat harjoitukset, sijoittaa ne oikeisiin kohtiin kirjaa ja varmistaa että kuvat ja teksti tukevat toisiaan.

Nyt kirja on valmiina, uunituoreena teoksena. Kuinka odotinkaan päivää, jolloin voin sitä käpistellä. Nyt kirjoittajakolmikko odottaa lukijapalautetta ja heiltä tulevia uusia ideoita, joilla toimintakykyään haastaa ja kehittää.

Oheisessa kuvassa kirjoittajakolmikko harjoittelee yhdessä kirjaan tulevia sormien kuminauhatreenejä. 

Posted in Aistit, Aivot, Ajattelu, blogit suomeksi, Ihminen, Ikääntyminen, Kävely, Liikunta, Mieli, Motoriikka, Terveys | Tagged | Leave a comment